Heikki Toivasen kolumni: Saappaat ovat vaihtuneet golfkenkiin, mutta äkkilähdössä on puolensa

Heikki Toivanen

Heikki Toivanen

Saappaat jalassa. Tuttu sanonta tuli mieleen, kun lueskelin jälleen kerran suomalaisen vanhustenhoidon ongelmista ja hoitajapulasta. Kerran on jäänyt sanonnan lausujakin erityisesti muistiin.

Olin viime vuosikymmenellä hoivakodissa yritysvierailulla, kun kuuntelin kahden toimitusjohtajan pallottelua talousluvuilla. Millaista voittoa teette tuolla liikevaihdolla? Riittääkö se?

Laadusta ja hoidosta ei juuri siinä kohtaa puhuttu, mutta pääsimme toki tapaamaan reipasta henkilökuntaa ja iloisia asiakkaita. Numeroiden luvun aikaan vieressäni istunut kokenut kunnan virkamies totesi minulle hiljaisella äänellä, että tänne meidän ei kannata ainakaan päätyä, parempi lähteä saappaat jalassa.

Oli saapassanonnassa mukana huumoria tai ei, ajattelin aivan samoin.

Kun näyttää, että uusimmatkin korjausliikkeet, kuten hoitajamitoitus, kääntyvät itseään vastaan ja vähentävät tarjolla olevien hoitopaikkojen määrää, alkaa olla laajemman pohdinnan paikka (Savon Sanomat 6.10.).

Hoidon tarve vain kasvaa, kun väestö ikääntyy. Työiässä olevan väestön osuus pienenee, ei ole hoitavia käsiä eikä ehkä rahaakaan käytössä niin paljon kuin nyt vielä ajattelemme.

Kuinka paljon vanhuksia lopulta arvostetaan?

Vanhukset ja säästöt sopivat huonosti samaan lauseeseen. Herääkin kysymys siitä, kuinka paljon vanhuksia lopulta arvostetaan?

Hintakilpailun sijaan meillä pitäisi olla laatukilpailu, jossa hoivakodit yrittäisivät houkutella hyvää loppuelämää palveluseteli kourassaan etsivää vanhusta asiakkaakseen. Silloin ongelma siirtyisi toki rahoituksen puolelle. Pitäisikö siis vanhusten ottaa kertynyt varallisuutensa käyttöön sen sijaan, että se odottaa perijäänsä? Monet ovat kyllä vaatimassa parasta mahdollista hoitoa vanhemmilleen, mutta koskematta perintöön.

Tarvitaan laajempaa arvokeskustelua. Edessä on isoja eettisiä kysymyksiä. Nykyaikainen lääketiede ja yhä tehokkaammat lääkkeet pystyvät pitämään meidät elossa yhä pidempään, mutta missä kunnossa ja millaisessa hoidossa?

Olemme saaneet taidot ja työkalut venyttää elämää, mutta aina niiden tarjoama lisäaika ei ole välttämättä edes sitä, mitä ihminen itse olisi halunnut. Kristillinen etiikka voi ohjata meitä pitämään ihmistä hengissä liian pitkään. Väistelemme kuolemaa, vaikka sairaudet ja luonnollinen ikääntyminen ovat meidät jo nujertaneet.

Saappaat jalassa lähteminen on viitannut alun perin äkilliseen kuolemaan työn äärestä. Nykyään useimmat saavat toki nauttia hyvälaatuisista eläkevuosista, vaikka sitten harrastusten tai lastenlasten parissa.

Kommentoi