Vesanto liittyi hienoon hirsikoulumuotiin

Vesannon yhtenäiskoulun oppilaat ilakoivat, kun he pääsivät tutustumaan nykyaikaiseen hirsikoulurakennukseen avoimien ovien päivänä (Savon Sanomat 13.10.). Vuonna 1966 valmistunut yhtenäiskoulun päärakennus Vanamo sisäilmaongelmineen on enää paha muisto.

Vesanto liittyy koulun rakennusmateriaalin valinnallaan valtakunnalliseen hirsikoulumuotiin. Ilmiö johtuu vuosikausia koululaisia ja opettajia vaivanneista sisäilmaongelmista, joita ei ole usein saatu korjaamallakaan hävitettyä. Ajatus on, että hirsikoulussa ei voi olla huonoa sisäilmaa.

Todellisuudessa myös hirsikoulussa voi ilmetä ongelmia. Huonoa rakentamista ei nimittäin hirsirakennuskaan siedä. Yksi esimerkki on kolmen ja puolen vuoden takaa Pudasjärveltä, missä hirrestä tehty hotelli- ja toimistorakennus joutui ison remontin kohteeksi sisäilmaongelman vuoksi. Ei toki hirsien takia, vaan siksi, että vinyylimattojen alusta oli kostea ja matoista alkoi erittyä kaasumaisia epäpuhtauksia sisäilmaan.

Hirsikoulun yksi merkittävä ominaisuus on myös ilmastoystävällisyys. Metsästä poistettu puu on asettunut hiilivarastoksi vesantolaisten palvelukseen paitsi kouluna myös harraste- ja tapahtumatilana sekä kyläkeskuksena kaikille kuntalaisille.

Hirsikoulu sopii Vesannolle siinäkin mielessä, että kunta on tutkitusti yksi kuudesta Pohjois-Savon hiilinegatiivisesta kunnasta, toisin sanoen nielut ovat päästöjä suuremmat.

Kommentoi