Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jussi Murtasaaren kolumni Loputon toimisto Metaversumissa

Sosiaalisen median jätti Facebook maalaili villiä tulevaisuudenkuvaa viime viikolla. Yritys aikoo viedä digitaalisuuden uudelle tasolle rakentamalla Metaversumin. EU:ssa hanke työllistäisi yhtiön mukaan 10 000 henkilöä.

Metaversumilla tarkoitetaan virtuaalitodellisuutta, jonka voi nähdä älylasien kautta. Se on työn ja kodin jälkeen ikään kuin kolmas paikka, jossa voi viettää aikaa. Facebookin perustaja Mark Zuckerberg on todennut, että 2030-luvulla virtuaalitodellisuuspalvelussa jopa miljardi ihmistä luo palveluja, sisältöjä, on vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja tekee töitä.

Zuckerbergin puheisiin on suhtauduttu naureskellen ja epäuskoisesti. Ajatusta yhtiön omasta virtuaalimaailmasta on pidetty kilven kiillotuksena, koska Facebook on viime vuosina saanut osakseen runsaasti syytöksiä valeuutisten levittämisestä sekä yhteiskunnallisen vastakkainasettelun ja vihapuheen lietsomisesta.

Zuckerbergin puheissa voi olla annos fantasiaa, mutta mielestäni asiaakin.

Minulla on tältä vuodelta kaksi kokemusta, jotka ovat laajentaneet ymmärrystäni virtuaalitodellisuudesta ja sen mahdollisuuksista. Kuopion Leonardo da Vinci -näyttelyssä käytin ensimmäistä kertaa elämässäni virtuaalilaseja. Kokemuksessa oli läsnäoloa ja immersion, eli uppoutumisen tuntua. Unohdin vieressäni seisoskelevan museon työntekijän täysin, kun keskityin keksijä-taiteilijan virtuaaliseen työpajaan.

Lomareissulla kokeilin eleillä ohjattavaa digitaalista peliseinää. Parkour-peli hapotti mukavasti keski-ikäisen rautakangen jalkaosastoa. Kokemus olisi ollut hullaannuttava, jos se olisi tapahtunut virtuaalisessa pelimaailmassa.

Kokemuksessa oli läsnäolon tuntua.

Metaversumi onkin mahdollinen ja jopa todennäköinen tulevaisuudenkuva siitä, millainen on internet 3.0. Ensin oli tekstipohjainen internet. Sitä seurasi vuorovaikutteinen sekä video- ja kuvapohjainen netti. Seuraava askel on siirtyminen virtuaalisuuteen. Uskoisin, että siinä yhdistyvät jollain tapaa internet ja pelien maailma. Todennäköisesti virtuaalitodellisuudessakin vihapuhe rehottaa, eikä nänniä saa näyttää. Tuskinpa tämä estää internetin muuntumista uudenlaiseksi digitaaliseksi todellisuudeksi.

Tästä kakusta Facebook haluaa osuutensa. Tosin ei ole itsestäänselvyys, että Metaversumi on palvelu, joka kiehtoo eniten kuluttajia. Ainakin minä kavahdin, kun luin Zuckerbergin haastattelun verkkojulkaisu Vergestä. Hän muun muassa totesi, että Metaversumi on kuin loputon toimisto.

En minä ainakaan sellaista virtuaalimaailmaa halua.