Vesa Kärkkäisen kolumni: Tiitiäiset keskittyvät olennaiseen

Vesa Kärkkäinen

Vesa Kärkkäinen

On siitä jo yli 20 vuotta, kun syöttötuolissa istui pieni tyttö, jolla oli punaiset posket, takkuiset hiukset ja siniset silmät. Viime viikonloppuna katselin hyvin samanlaista olentoa ja tuntui haikealta.

Siinä oli jälleen tiitiäinen, metsäläinen, pieni menninkäinen. Ja tukka kuin naavan tappurasta, mikä johtui silloin ja taas – kaurapuurosta.

Tiitiäisen hahmon luojan taiteen akateemikon ja kirjailijan Kirsi Kunnaksen, 96, kuolema osui samalle päivälle kuin juttu saksalaisen sosiologin Hartmut Rosan ajatuksista ( Helsingin Sanomat 8.11.). Rosa katsoo, että nykyaikaisen maailmamme ihanne olemisen hallittavuudesta on jonkinmoista harhaa, koska emme perimmältään haluakaan enää sitä, minkä voimme vapaasti saada tai jonka osaamme tai hallitsemme.

Korona on osaltaan opettanut, miten hallinnan tunne voi kadota nopeasti ja peruuttamattomasti.

Vaan maailmasta löytyy aina uusia asioita, joita haluamme hallita. Kuten Rosa mainitsee, niin on käynyt esimerkiksi finanssimarkkinoilla. Niillehän on tyypillistä rakentaa aina vain uusia hallinnan mekanismeja, kun havaitaan hallintaa puuttuvan ja lopulta kukaan ei hallitse kokonaisuutta. Ilmastonmuutoksen torjunnassa uhkaa käydä samoin, kun talouskasvun tavoittelu pilaa hyviä aikeita.

Ajan säästämisen vimma on siitä kiinnostava ilmiö, että mitä enemmän aikaa säästää, sitä vähemmän aikaa tuntuu olevan. Rosa on miettinyt ristiriitaa ja hänellä on vastaus: uudet aktiviteetit tulevat ja syövät säästetyn ajan. Ja syövät kenties vähän enemmänkin ja sitten taas vähän enemmän, mistä syntyy loputon kiire. Kiire minne? Voisimme nähdä ja kokea enemmän, jos opettelisimme pysähtymään ja katselemaan tätä hetkeä ilman pakonomaista suorittamista.

Halu hallita kohdistuu myös itseen.

Rosa osoittaa pikkuisen hölmöiksi meidät älykellon haltijat, jotka mittaamme askeleitamme tai unemme laatua ja määrää. Toisin sanoen halu hallita kohdistuu myös itseen, vaikka se ei ole lopulta oikeasti edes mahdollista.

Rosan mielestä pitäisi löytää puoliväli äärien sijasta. Hän tarkoittanee, että pitäisi tavoitella kohtuullisuutta. Kannatan.

Ehkä meissä aikuisissa olisi hyvä olla myös enemmän tiitiäistä, jonka onni tulee pyhästä huolettomuudesta ja leikkisyydestä. Silmistä loistaa ilo, kun katse kohdistuu puurolautaseen, joka on nälän hetkellä koko elämä ja kohta mukiin, jossa on vettä.

Kun maha on täynnä, eikä ole enää nälkä, alkaa leikki, joka tekee ruokapöydän siitä kohdasta liukkaan. Ensin muki nurin pöydälle. Sitten kädet pyörivät lautasella ja lits läts pöydällä. Ja siinä on kaikki.

Kommentoi