Pääkirjoitus 27.11.2021: Venäjä on haluton kirjoittamaan historiaansa

Mitä pidemmälle Vladimir Putinin kausi Venäjän presidenttinä on kestänyt, sitä selvemmäksi on tullut, millaisin keinoin maa vartioi etupiirikseen mieltämäänsä aluetta. Konkreettisin esimerkiksi oli Krimin valtaaminen Ukrainalta vuonna 2014.

Vaikka länsimaat ovat asettaneet Venäjälle laaja-alaisiakin pakotteita, Putin on ollut järkähtämätön. Päinvastoin Itä-Ukrainassa pelätään aseellisen konfliktin syvenemistä. Kuin parahiksi valmistui Venäjältä Saksaan vievä Nordsteam 2 -maakaasuputki. Kysymys kuuluu, voiko Venäjä kiristää tarpeen tullen Eurooppaa lisääntyvällä energiariippuvuudella? Selvää joka tapauksessa on, että käyttöönottonsa jälkeen Nordsteam 2 mahdollistaa Ukrainan kiertämisen maakaasun toimituksissa länteen.

Geopolitiikassa Venäjä on ryhtynyt Neuvostoliiton hajaannuksen jälkeen kirjoittamaan uutta lukua. Venäjällä tehdään myös nykyisyyttä Kremlin käsikirjoituksen mukaan. Sitä osoittaa maan opposition ajaminen asemaan, jossa sillä ei ole edellytyksiä toimia minkäänlaisena vastavoimana.

Venäjä ei halua tehdä tilejä selviksi menneisyytensä eli Neuvostoliiton kanssa. Kansaansa murhanneen ja pakkotyöhön alistaneen diktaattorin Josif Stalinin aikakausi heijastuu laajasti nyky-Venäjälle, mutta historian selvittäminen sopii huonosti Kremlin käsikirjoituksen.

Siitä kertoo, että torstaina alkoi oikeudenkäynti Venäjän merkittävimmän ja vanhimman ihmisoikeusjärjestön Memorialin lakkauttamiseksi. Syytteet eivät yllättäneet. Ne pohjaavat siihen, että Memorial olisi luonteeltaan ulkovaltojen rahoittama agenttijärjestö.

Memorial on toiminut Venäjällä käytännössä Neuvostoliiton hajoamisesta saakka. Se on kerännyt todisteita neuvostoaikaisista ihmisoikeusrikkomuksista. Niitä ei juurikaan käsitellä Venäjän kouluissa eli maan historian rumaa puolta halutaan vähintään peitellä.

Vanha viisaus, jonka mukaan menneisyyden tunteminen johtaa parempaan tulevaisuuteen, toimii myös valtion tasolla. Monet maat ovat tunnistaneet ja tunnustaneet omat kipupisteensä. Se yhdistää kansakuntaa toisin kuin niiden kieltäminen.

Stalinin aikana diktaattorin ympärille rakennettiin henkilökulttia, jonka pelossa neuvostokansa eli.

Putin hallitsee Venäjää otteella, jossa muun mielisten ääni tukahdutetaan tehokkaasti. Hän haluaa pitää Venäjän, sen edeltäjän Neuvostoliiton ja myös oman vahvuutta korostavan julkikuvan kiiltävänä. Siihen historian penkominen sopii huonosti.

Kommentoi