Vesa Kärkkäisen kolumni: Kuolema on liikenteen kylmin poliisi

Vesa Kärkkäinen

Vesa Kärkkäinen

Muistan puhelun, vaikka siitä on yli 35 vuotta. Kuoleman peruuttamattomuus iski tajuntaan kuin sähköisku, kun poliisi ilmoitti puhelimessa, että hän kuoli välittömästi. Vastaus ei muuttunut, vaikka kysyin uudelleen ja taas uudelleen.

Kiirastorstaina 17-vuotias veljeni kuoli ajettuaan punamustalla Yamahallaan kolarin sateen mustaamassa illassa. Siitä alkoi todellinen pitkäperjantai, jota jatkui pitkästi yli pääsiäisen, kun tutut ja tuntemattomat valittivat perheemme surua ja ottivat siihen osaa.

Kauan tuntui, ettei mikään lohduttanut turtuneita mieliä. Vasta myöhemmin selkeni, miten vieraidenkin ihmisten osanotto ja läsnäolo olivat olleet tärkeitä. Taakka keveni. Surun kanssa toimii jakolasku.

Murheen muisto nousee mieleen joka kerta, kun luen tai kuulen, että joku nuori on kuollut liikenneonnettomuudessa. Viimeksi niin kävi, kun kuopiolainen 17-vuotias poika kuoli viime viikolla menetettyään autonsa hallinnan ohitustilanteen jälkeen.

Karut tosiasiat olivat kuin vasaraniskuja.

Auto suistui ajosuunnastaan oikealle. Auto törmäsi kuljettajan puoleinen kylki edellä puuhun. Kuljettajalla oli ikäpoikkeusluvalla saatu ajokortti. Kyydissä ollut 18-vuotias nainen loukkaantui. Ajokeli oli liukas.

Surun kanssa toimii jakolasku.

Miksi-kysymykset kiusaavat kuolleen nuoren miehen läheisiä ihmisiä. Ne ohjaavat ajatuksia onnettomuutta edeltäviin päiviin, viikkoihin, vuosiin, joita mieli jauhaa kuin kelanauhaa. Olisiko onnettomuus voitu välttää? Vastausta ei ole.

Suuret ajonopeudet viehättävät erityisesti nuoria miehiä. Ajorohkeutta on enemmän kuin ajotaitoa. Kouhastellessa kovaa vauhtia ajotaitokin kohenee, mutta ei välttämättä ymmärrys taitojen rajallisuudesta toisenlaisissa olosuhteissa tai tilanteissa, jotka tulevat eteen yllättäen.

Viime vuonna 17-vuotiaat henkilöauton kuljettajat olivat osallisina 83 kolarissa, jotka johtivat kuolemaan tai loukkaantumiseen. Kolareissa kuoli kymmenen ihmistä. Suonenjokinen Jasper Paananen, 17, totesi haastattelussa (Savon Sanomat 26.11.), että liikenteessä pitää vain itse tajuta, miten ylinopeus vaikuttaa. Siinä se.

On tylyä sanoa, mutta käsityskykyä ajotaidon puutteista todellakin lisää parhaiten kolari. Ojaanajo syyskuun lopulla 1984 opetti minulle, että hiekkainen asvaltti voi olla liukas kuin jää. Itsetuntoni sai aimo kolauksen. Peltiäkin meni ruttuun. Vasta myöhemmin tajusin, miten onnekas olin, kun selvisin säikähdyksellä.

Muistoajelu Kuopiossa viime lauantain pimeydessä oli kaunis ja puhutteleva osanotto. Se oli samalla selvä viesti siitä, että nuoret ovat pohtineet asioita ja ymmärtäneet, miten armoton vieras kuolema on.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut