Pääkirjoitus 18.12.2021 Lihan hintojen nousu on monin tavoin hyvä asia

Suomen suurimmat lihatalot HKScan ja Atria samoin kuin Snellman lupailevat merkittäviä hinnankorotuksia lihan tuottajahintoihin ensi vuonna. Jo kesän jälkeen lihatalot ovat korottaneet tuottajahintoja. Korotusten taustalla on lihatalojen vakava huoli maatiloista, jotka kippuroivat talousvaikeuksissa kustannusten hurjan nousun vuoksi (Maaseudun Tulevaisuus 17.12.).

Myös kauppaketjuissa maatilojen ahdinko on lopulta ymmärretty niin, että juhlapuheiden lisäksi on ryhdyttävä myös tekoihin. Hinnankorotusten taso ratkeaa parhaillaan meneillään olevissa neuvotteluissa teollisuuden ja ketjujen kesken.

Jos luvassa olevat korotukset jäävät 15 senttiin kilolta tai sen alle, niillä ei tiloilla päästä juhlimaan, mutta jos korotukset ovat kylliksi suuria estämään laaja maatilojen konkurssiaalto, silloin vältetään pahin eli kotimaisen lihantuotannon romahdus.

Jos kauppakeskukset todella alkavat maksaa alkutuottajille enemmän kuin tähän saakka , ne turvaavat paitsi tuottajien tulonmuodostusta myös omaa tulevaisuuttaan, sillä Suomessa tuotettu ruoka on perimmältään niiden ainoa kilpailuvaltti kansainvälisiä kauppaketjuja vastaan. Vielä itsestäänselvemmin kohtalonyhteys vallitsee elintarviketeollisuuden ja maatalouden alkutuotannon välillä, sillä esimerkiksi lihatalojen varsinaiset brändituotteet perustuvat kotimaiseen raaka-aineeseen.

Kuluttajan näkökulmasta hintojen nousu saattaa tuntua ikävältä. Lihan ostamisen kynnys nousee. Terveysnäkökulmasta lihankulutusta on vara laskea. Ruokaviraston suositusten mukaan lihavalmisteita ja punaista lihaa ei tulisi käyttää enempää kuin 500 grammaa viikossa. Raakapainoltaan suositus tarkoittaa lihaa noin 750 grammaa. Suomalaisten vuotuinen lihankulutus on kuitenkin noin 1,5 kiloa viikossa. Ruokavaliomuutos kasvis- ja kalapainotteisemmaksi edistää oikein oivallettuna kansanterveyttä.

Kotimaisen lihan hintojen nousuun sisältyy kuitenkin riski kulutuksen ohjautumisesta halvempiin ja laadultaan huonompiin ulkomaisiin lihoihin, joiden tuotannossa vallitsevat toisenlaiset periaatteet kuin Suomessa. Suomessa ruuantuotanto on ryhtynyt panostamaan monin tavoin ilmastokestävyyteen, mikä ei ole kaikkialla yhtä selvää. Tuotanto-olosuhteet ulkomaissa ovat eläinten hyvinvoinniin näkökulmasta usein huonommat. Ulkomaisista lihaeristä on löytynyt silloin tällöin salmonellaa. Useissa maissa lihantuotantoon liittyy antibioottien ennakoivaa käyttöä toisin kuin Suomessa. Näissä asioissa kuluttajavalistukselle on paljon tilausta.

Terveysnäkökulmasta lihankulutusta on vara laskea.