Pääkirjoitus 28.1.2022 Polttoaineiden hinnoista on eduskuntavaaliteemaksi

Perussuomalaisten yllättävän matalaksi jäänyt kannatus viime sunnuntain aluevaaleissa saattaa olla tilapäinen ilmiö. Vaikka bensiinin hinta ei kelvannut teemaksi, kun äänestäjät valitsivat aluevaltuustot sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea johtamaan, on kovin mahdollista, että eduskuntavaaleissa koukku toimii. Oletus perustuu aivan arkisiin asioihin. Tilastokeskuksesta eläköitynyt hinta-asiantuntija Ilkka Lehtinen muistuttaa blogissaan inflaation todellisuudesta ( Tieto&Trendit 26.1.). Vaikka yleensä kerrotaan vain yksi virallinen luku, oikeasti inflaatio on erisuuruinen kaikille.

Hintakehityksen eriydyttyä voimakkaasti monista syistä, osa kotitalouksista kärsii selvästi enemmän inflaatiosta kuin muut. Lehtisen laskelmassa kaupunkitalouden inflaatioprosentti oli joulukuussa 1,5 prosenttia ja maaseututalouden 4,8 prosenttia.

On selvää, että asuminen vanhassa sähkö- tai öljylämmitteisessä omakotitalossa pienellä paikkakunnalla ja sivussa valtaväylistä on kallista. Autolla on pakko ajaa, kun linja-autoja ei ole ja pakkasten purevuutta lompakkoon ei voi kokonaan taittaa panemalla pökköä pesään. Polttoaineiden ja energian hintojen poikkeuksellinen nousu on kurittanut etenkin maaseututalouksia.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) johtaman hallituksen näkökulmasta tilanne vaikeutuu, jos ja kun polttoaineiden hinnat jatkavat nousuaan, sillä pandemiarajoitusten vähetessä maailmantalouden kasvu lisää kysyntää.

Oma lukunsa on, että polttonesteiden hinnat nousevat myös bio-osuuden jakeluvelvoitteen kasvun myötä reippaasti: bensiinillä 12-22 senttiä litralta vuoteen 2030 mennessä ja dieselillä jopa 40 senttiä litra ( Ilta-Sanomat 25.1.).

Hallitus onkin huhtikuun kehysriihessä pakkoraossa, kun päätettäväksi tulee rahoitus fossiilittoman liikenteen tiekartassa sovituille kannusteille. Jos uutta rahaa ei löydy kymmeniä miljoonia euroja lisää jo päätettyjen liki sadan miljoonan euron rahoituksen päälle, tavoite liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä ajaa turvautumaan kansalliseen päästökauppaan. Se nostaisi taas polttonesteiden hintoja. Uusia tarvittavia tukia ovat sähkö- ja kaasuajoneuvojen hankintatuet, jakeluinfran rakentamisen tuet sekä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen tuet.

Keskeinen kysymys on, kykeneekö hallitus toteuttamaan tiekarttaansa niin, että ilmastotoimissa alueellinen ja sosiaalinen epätasa-arvo vähenee tai ei ainakaan kasva. Jos ei kykene, oppositiopuolueille tarjoutuu eduskuntavaaleissa iskun paikka.

Oikeasti inflaatio on erisuuruinen kaikille.