Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jari Jolkkosen kolumni Kansanedustaja oikeudessa

Kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) oikeudenkäynnissä on asioita, joita on tavallista vaikeampi ymmärtää. On helppo puolustaa Räsäsen sananvapautta, mutta vaikea ymmärtää sitä ankaraa tapaa, jolla hän on puhunut seksuaalivähemmistöihin kuuluvista. On helppo aavistaa syyttäjien paineita, mutta vaikea ymmärtää heidän toimintaansa.

Kun valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen määräsi poliisin jo kerran arvioimat Räsäsen kirjoitukset syyteharkintaan, jopa monet ateistit ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat katsoivat rikossyytteen kapeuttavan tarpeettomasti sananvapautta.

Valtionsyyttäjä Anu Mantila on puolestaan laittanut Räsäsen suuhun sellaista, mitä tämä ei ole sanonut. Tällainen sopii huonosti yhteen yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden kanssa.

Voiko silti ymmärtää, mistä tässä on kysymys? Olen tullut epävarmaksi. Mutta rohkenen ehdottaa.

Oikeudellinen kiista koskee varsinaisesti sananvapauden rajoja. Räsänen on oppositiopoliitikkona pyrkinyt kannanotoillaan vaikuttamaan lainsäädäntöön ja yleiseen mielipiteeseen. Samoja näkemyksiä voidaan kannattaa myös ei-uskonnollisin syin. Vasta Räsäsen käyttämät perustelut liittävät tapaukseen kysymyksen uskonnonvapaudesta. Hän vetoaa uskonnolliseen auktoriteettiin, erityisesti apostoli Paavaliin, jolta käsitteet synti ja häpeä tulevat.

Toiseksi näyttää, että syyttäjän ja puolustuksen erimielisyys tiivistyy ihmiskuvaan. Voidaanko tehdä ero ihmisen olemisen ja tekemisen välillä vai ei? Puolustuksen mukaan ero voidaan tehdä. Räsäsen mukaan seksuaalisuuden toteuttaminen kuuluu miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Esiaviolliset suhteet, aviorikos ja pornografia torjutaan. Myös samaa sukupuolta olevien parisuhteita hän pitää ei-toivottavina.

Erimielisyys tiivistyy ihmiskuvaan.

Syyttäjä näyttää kiistävän erottelun: ”Homoseksuaalisuutta ja homoseksuaalisia tekoja ei voida eriyttää toisistaan” (HS 24.1.). Toiminnan arvosteleminen on solvaamista ja siten syyllistymistä rikokseen.

Koko länsimainen perusoikeusjärjestelmä perustuu eron tekemiselle ihmisen olemisen ja hänen tekojensa välille. Sinulla ON ihmisarvo pelkästään ihmisyytesi perustella. Sitä sinun ei tarvitse ansaita millään teoilla, eivätkä mitkään tekosi voi sitä sinulta riistää. Joidenkin tutkijoiden mukaan tämä erottelu palautuu luterilaiseen vanhurskauttamisoppiin.

Erottelu on myös terapeuttinen. Kun tunnistan ihmisarvoni, se luo turvallisen tilan, jossa voin arvioida tekemisiäni myös kriittisesti. Olipa Räsäsen tuomio langettava tai vapauttava, toivon, että oikeus ei kumoa erottelua olemisen ja tekemisen välillä. Vain sen varaan perustuva yhteiskunta voi pysyä inhimillisenä ja armollisena.

Seksuaalieettisissä erimielisyyksissä toivon konservatiiveille enemmän myötätuntoa ja liberaaleille lisää sietokykyä. Ehkä siten säästymme noloilta käräjiltä.

Kirjoittaja on Kuopion hiippakunnan piispa.