Vesa Kärkkäisen kolumni Kosto ei kelpaa ruuaksi, eikä viha juomaksi

Kansalliskirjaston digitaalisista aineistoista on helppo löytää Juhani Ahon kirja Hajamietteitä kapinaviikoilta. Siinä jouluaaton kirjoitus vuodelta 1918 on 11-sivuinen tarina otsikolla Nälkä on punikki.

Mustan pörssin elintarvikkeilla reppunsa täyttänyt kirjailija istuu metsätaipaleen jälkeen kivelle ja huomaa miehen katajapensaan takana. He ryhtyvät synkkiin puheisiin, joiden äärimmäistä kolkkoutta on tällaisen hyvinvointiyhteiskunnan ruokkiman pullasorsan vaikea perinpohjaisesti käsittää.

Mies kertoo olevansa vanha punikki, joka saa ilmaiseksi suuhunpantavaa, kun puhuu mielevästi tilallisille, miten elintarvelautakunnille ei suotta kannata antaa ruokaa rajahintoihin vaan trokarilta repiä korkein hinta.

Vanha punikki muka iloitsee, että porvarillisessa yhteiskunnassa ei kukaan enää noudata perustuslakia, vaan "kaikki sitä kilvan kiistaten rikkoo". Toivonsa mies panee siihen, että syntyy uusia punikkeja valkoisista, kun "paraat herratkin varastavat".

Toki tarinan mies ymmärtää, että jos ryöstö ja sota syttyvät, köyhälistökin jää leipää vaille. Vaan sillä ei ole väliä. Millään ei ole silloin väliä, koska hänen ruokansa on kosto ja juomansa viha.

Kun kirjailija mainitsee, että kuuluu Mannerheim saavan Amerikasta viljaa, punikkikin lauhtuu estelemään tunnon tuskiin tullutta kirjailijaa viemästä reppunsa eväitä elintarvelautakunnalle. Tarina opettaa kädestä pitäen, miten toivo paremmasta luo nopeasti sovun ja rauhan mieltä. Tärkeä oppi on sekin, että yhteiskunnan järjestyksen takaa lopulta vain se, että kenelläkään ei ole nälkä. Polttoaineiden hintojen nousu tai kallis sähkö ovat nälän rinnalla pikkujuttuja. Anarkia on ainoastaan parin syömättömän aterian päässä.

Ei pelkkä myötätunto elätä.

Parhaillaan hirmuinen tuotantokustannusten nousu uhkaa kaataa velkaisia tiloja, jotka ovat EU:n maatalouspolitiikan mukaisesti vuosikymmenet kasvattaneet tuotantoaan ja lisänneet tuottavuuttaan. Pelko on, että lisälastia tulee vielä ilmastotoimista, kun turvepellot pitäisi panna pakettiin. Siis ne samat pellot, jotka ovat antaneet kuivina kesinä parhaiten satoa. Ei ihme, että monella tilalla katsellaan jo lautoja, joita voi naulata rasteiksi navetan ikkunoihin huutamaan, että enää ei jaksettu, luovutettu on.

Näinä rauhattomina aikoina soisi jokaisen poliitikon ja keskusliikkeen johtajan ymmärtävän, että maatilojen hätä toimeentulosta on oikeasti meidän kaikkien yhteistä hätää. Näyttää, että liian harvat ymmärtävät. Siis esimerkiksi sen, että tiloja ei pelkkä myötätunto elätä. Sillä ei makseta laskuja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut