Pääkirjoitus 12.2.2022 Määräaikainen veroale tulisi todella tarpeeseen

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) on oikealla asialla, kun hän ehdottaa kiirehtien polttoaineveron ja sähköveron väliaikaisia alennuksia. Liikennepolttoaineiden verotus on Suomessa kansainvälisesti vertaillen kireää. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan tammikuussa bensiinin kuluttajahinnasta 60 prosenttia muodostui erilaisista veroista. Dieselin hinnasta veron osuus on noin puolet.

Koskisen laskelmissa pumppuhinnat voisivat laskea viidestä kymmeneen senttiä litralta. Veroalen pituudeksi hän kaavailee puolta vuotta. Alennukseen olisi hänen mielestään varaa, koska polttoaineiden arvonlisäveron tuotto on kasvanut huimasti normaalitasosta ( Savon Sanomat 11.2.).

Parlamentaarikon perusteluissa näkyy pitkä kokemus lainsäädäntötyöstä. Koskinen pitää kompensaatiomalleja hankalina, maksettiin niitä suoraan tileille tai jotenkin muuten. Sosiaaliturvan väliaikaiset korotukset olisivat vaikeita rakentaa. Väliaikainen alennus ei luo pysyviä paineita marginaaliverotuksen kiristämiseen.

Koskisen esitys on kuin vastaus entisen vihreiden kansanedustajan Oras Tynkkysen ideaan, jonka mukaan pienituloisimmille voitaisiin ottaa käyttöön väliaikainen könttäsummatuki ( Yle Uutiset 10.2.). Tynkkynen työskentelee Sitrassa vanhemman neuvonantajan nimikkeellä.

Etenkin maakunnissa Koskisen esityksiä on syytä tervehtiä ilolla. Polttonesteiden hintojen nousu on iskenyt erityisen kovasti maaseudun ihmisiin ja yrityksiin, joilla on pitkä matka maalikyliin ja markkinoille. Bensiinin ja dieselin korkeat hinnat ovat omiaan vähentämään elinvoimaisuutta alueilla, jotka jo muutoinkin ovat heikomman talouskasvun seutuja.

Kovasti kallistuneesta sähköstä kärsii puolestaan koko kansa. Heikoimmilla ovat suorasähkölämmityksen varassa olevat kotitaloudet, joilla ei ole mahdollisuuksia vähentää lämmityskuluja esimerkiksi polttamalla puuta takassa tai leivinuunissa. Siksi myös sähköveron määräaikaiselle veroalelle on perusteensa.

Perusteluissa näkyy pitkä kokemus lainsäädäntötyöstä.

On tärkeää huomata, ettei sähkölaskukaan ole vailla alueellista eriarvoisuutta, joka tosin tulee siirtohintojen kautta maaseutualueilla. Voidaankin sanoa, että sähkön markkinahinnan nousu on antanut tuntumaa kaupunkilaisille ja matalista siirtohinnoista nauttiville, mitä kallis sähkö arjessa tarkoittaa.

Jos markkinahäiriöitä korjattaisiin määräaikaisilla veronalennuksilla, siirtohintaeroja olisi lisäksi aiheellista tasata pysyvällä sähköveron porrastuksella samaan tapaan kuin Ruotsissa.