Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Kaupungin rakentaminen on arvostelulaji

Kuopiossa parhaillaan vilkkaana käyvä keskustelu kaupungin rakentamisesta ei ole uutta. Takavuosina oli sanonta: kun kuopiolainen havaitsee puutalon, hän käynnistää moottorisahan. Se piti osittain paikkansa. Puu-Kuopiota on keskustassa tallella. Joitakin rakennuksia on kunnostettu, mutta osa on paikallaan alennustilassa. Pääosin siksi, etteivät omistajat ole löytäneet taloudellisesti järkeviä malleja entisöinneille. Niitä voidaan tehdä veronmaksajien rahoilla tarkan harkinnan jälkeen aivan poikkeustapauksissa.

Mutta kyllä Kuopiossa on laitettu maan tasalle vanhoja kiinteistöjä, joiden kohtalon olisi suonut olevan toinen. Niissä oli nähtävissä aikansa parasta kädentaitoa. Tilalle nousi silloisen ajan hengen mukaisia arkkitehtonisia ratkaisuja kuten vaikkapa torin kulmalla oleva Finnjettinä tunnettu tavaratalokokonaisuus. Sen tieltä sai väistyä upeaa rakentamista edustanut Saastamoisen kulma. Toki mielipiteitä jakavat tehokkaasti tälläkin kertaa uusien rakennusten pintamateriaalit.

Jos meistä kuopiolaisista tuntuu, että vain täällä on rivakkaa rakentamista, tunne on väärä. Helsingissä on korkeita taloja noussut esimerkiksi Jätkäsaareen ja Kalasatamaan. Kuopion ohella maan vetovoimaisimmassa kaupungissa Tampereella on nostokurkia kuin sieniä sateella.

Kun muutin Kuopioon yli 30 vuotta sitten, moni asia kaupunkikuvassa oli toisin – voisi sanoa huonommin. Sitä tietysti wanhojen hyvien aikojen muistelijat voivat opponoida.

Katsotaanpa, mitä on tapahtunut sataman alueelle entisen osuusmeijerin ympäristöön. Rakennuskanta oli monelta kantilta päälle kaatuvaa. Miksi sen aikaiset päättäjät eivät tehneet asialle mitään? Nyt alueella on laadukkaita asuinkerrostaloja. Palvelut sijaitsevat kävelyetäisyydellä.

Saaristokaupunkia on taas kehuttu maasta taivaisiin. Pääasiassa ansiosta. Siellä on runsaasti hyvää varsinkin niille, joiden koti on upean vesistön äärellä. Liikuntapalvelut ovat ensiluokkaiset.

Mutta mitä tuli ajateltua palveluista nopeasti kasvavalle alueelle? Kaikesta päätellen ajatusketju ei ollut silloisilla suunnittelijoilla aukoton. Eivätkä monet kulje Saaristokatua pitkin alkuperäisen ideologian mukaisesti julkisilla keskustaan.

Kaavoittajan tehtävä on vaativa. Itsestään selvää on, että resursoinnin on oltava riittävä. Se tuo nopeuden lisäksi laatua.

Kaupunkikuvasta on hyvä käydä kansalaiskeskustelua, mutta Kuopion nykytilanteessa ei ole mitään hävettävää. Muistettakoon, millaisessa arvosteluryöpyssä torinaluspysäköinti tai kalahalli aikoinaan olivat. Näyttää, että niissä asioi myös silloisia kriitikoita. Katsomo on hyvä paikka huudella.

Oikaisu 19.2. kello 8.45: Toisin kuin päätoimittaja Seppo Rönkön kolumnissa aiemmin luki, Finnjetiksi kutsutun tavatalon tieltä väistynyt niin sanottu Saastamoisen kulma ei ollut puutalo vaan kivitalo. Sen purkaminen herätti laajaa asiantuntija- ja kansalaiskeskustelua.