Pääkirjoitus 26.3.2022 Liikenteen turvallisuus on monimutkainen palapeli

Suomen uuden liikenneturvallisuusstrategian tavoite on vanha periaate, jota parempaa ei voi asettaa. Nolla kuollutta liikenteessä. Tavoitevuosi strategisen tavoitteen toteutumiselle on 2050. Ajatus on siis EU:n nollavision mukaisesti se, että tuolloin tieliikenteessä, vesillä, ilmassa tai raiteilla ei kenenkään tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti.

Pyrintö ei ole mahdoton, vaikka sitä kohti on ahkeroitu ennenkin ja silti liikenteessä kuolee joka vuosi satoja ihmisiä. Esimerkiksi vuonna 2020 yksin tieliikenteessä kuoli 222 ihmistä ja noin 900 loukkaantui vakavasti. Valtavan inhimillisen murheen ja kärsimyksen lisäksi menetykset ovat myös yhteiskuntataloudellinen tappio. Tieliikenneonnettomuuksista aiheutuneet kuolemat ja vakavat ja lievät loukkaantumiset aiheuttivat vuonna 2020 yhteensä 1,3 miljardin euronkustannukset.

Tieliikenteen turvallisuus on monimutkainen palapeli. Jokaisella turvallisuutta lisäävällä toimenpiteellä on vaikutuksia moneen suuntaan. Pulmattomia ja yksinkertaisia konsteja lisätä liikenneturvallisuutta ei ole. Tieliikenteen olosuhteiden parantaminen on yksi itsestään selvä turvallisuutta lisäävä ratkaisu, mutta kuten Väyläviraston investointiohjelmista saadaan jatkuvasti lukea, liian vähän tapahtuu ja sekin vähä vaikuttaa maksavan liikaa.

Torstaina julkistetun viisivuotisen liikenneturvallisuusstrategian toimenpideohjelmassa on 103 toimenpiteen lista. Osa on tuttuja ja osa uusia, joista moni pääsee jatkoselvityksen kohteeksi. Pyöräilijöille ja sähköpotkulautailijoille asetettava promilleraja on yksi kiinnostava idea. Kuopiossakin on nähty, miten vaaratilanteita syntyy, kun eri kulkumuodot risteävät tai osuvat samoille väylille. Nopeusrajoituksen lasku 30 kilometriin tunnissa taajama-alueilla on sekin varmasti paikoitellen toimiva ja välttämätönkin ratkaisu.

Strategian ehkä vaikuttavin toimenpide-ehdotus koskee liikennekasvatusta. Se on elinikäistä. Jokainen pitää saada ymmärtämään, että liikenneturvallisuuteen eniten vaikuttava tekijä on hän itse. Liikenteessä riskiryhmiä ovat toisaalta nuoret kuljettajat mutta myös vanhat. Nuoret pitävät nopeusrajoituksia tienvarren koristeina, jotka koskevat muita ja yliarvioivat siksi osaamistaan ja kykyjään liikenteessä. Ikääntyneillä saattaa puolestaan olla vastaavaa ajatusharhaa omista kyvyistä. Vanhimpien ikäluokkien alttius risteyskolareihin todistaa, miten moni vanhus pitää liian pitkään kiinni autonratista.

Kokonaisvaltaisen turvallisuusajattelun iskostaminen ei voi jäädä yksin koulujärjestelmän vastuulle, vaan mukaan pitää saada koko yhteiskunta, perheitä unohtamatta. Lainsäätäjillä on oma vastuunsa, jota poliitikot pääsevät pian osoittamaan tulevassa ajokorttilain uudistuksessa.

Sähköpotkulautailijoille asetettava promilleraja on yksi kiinnostava idea.