Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus 20.4.2022 THL:n Salmisen yhden pussin näky on jo totta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen sanoo Ylen Korona-ajan tilinpäätös-dokumentissa, että suomalainen puolijulkinen työterveysjärjestelmä on erikoinen, hyvin suosittu ja typerä järjestelmä (Yle Uutiset 18.4.).

On kiinnostavaa, millä perusteilla Salminen röykyttää järjestelmää, jonka aina saatavilla oleviin palveluksiin työntekijät niin julkisella kuin yksityisellä puolella ovat tottuneet ja jonka järjestämiseen työterveyshuoltolaki työnantajia velvoittaa. Salminen katsoo, että työterveyshuollosta on tullut työssäkäyvien oma perusterveydenhuoltojärjestelmä, joka toimii suurelta osin yksityisten lääkäriasemien kautta. Ja verorahaa kiertää mutkaisia reittejä työterveyspalvelujen tuottamiseen.

Lain tarkoitus on toteutunut ja paljon päälle.

Tottahan Salminen puhuu. Työterveyshuoltolain tarkoitus on muun muassa saada työnantaja, työntekijä ja työterveyshuolto yksissätuumin ehkäisemään työhön liittyviä sairauksia ja tapaturmia, edistämään työn ja työympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta, huolehtimaan työntekijöiden terveydestä sekä työ- ja toimintakyvystä työuran eri vaiheissa. Lain tarkoitus on toteutunut ja paljon päälle. Osa työnantajista tarjoaa niin laajoja palveluja, joiden lisäksi ei muuhun ole tarvetta, ellei sitten sairaus ole niin vakava, että on turvauduttava julkisen sektorin erikoissairaanhoidon tarjontaan.

Salminen visioi dokumentissa, että parasta olisi, kun ei olisi mitään jakoa perus- ja erikoissairaanhoidon välillä, vaan kaikki raha olisi yhdessä pussissa. Hyvinvointialueiden ansiosta Salmisen yhden pussin näky on jo totta. Kaikki raha sosiaali- ja terveydenhuoltoon tulee valtiolta.

Miten työterveyshuolto synkronoituu uuteen järjestelmään, on niin sanotusti hyvä kysymys. Vaikka päällekkäisyyksiä on paljon, rajanveto yksityisen ja julkisen palvelutuotannon välillä ei ole helppo, eikä yksioikoinen temppu. Se vaatii huolellista harkintaa, johon Salminen taitaa yllyttääkin.

On vaikea nähdä, miksi esimerkiksi yksityisen sektorin työnantajat tinkisivät järjestelmästä, joka turvaa kiitettävästi työntekijöiden terveyttä ja sitä kautta liiketoimintaa. Voi tietysti olla, että Salminen katsoo kauemmaksi ja näkee, että yksi vaihtoehto on pakko.