Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

TET-harjoittelija Aino-Maija Hokkasen kolumni: | Mitä muistelemme, kun kuulemme Suvivirren?

Mitä pidemmälle lukuvuosi etenee, sitä kiivaammin ysiluokkalaiset alkavat laskea viimeisiä asioita. Ensin tulevat viimeinen joulujuhla ja TET-viikot. Keväällä lähtölaskenta kiihtyy. Viimeinen fysiikan tunti, viimeinen nugettipäivä. Viimeinen englannin koe ja viimeiset Wilma-merkinnät.

Yhteishaun jälkeen huomio keskittyy lähestyvään peruskoulun loppumiseen. Mietimme, mitä peruskoulusta jäi mieleen tai mitä tulemme kaipaamaan ja mitä emme.

Alakouluvuosista tunnen kiitollisuutta. Muistan, kuinka pienenä esikoululaisena katsoin vanhimpia oppilaita ja ajattelin heidän olevan jo aikuisia. En ymmärtänyt, mikä on yläkoulu ja luulin monta vuotta, että ylioppilaslakin saa vasta yliopistosta!

Uskon, etten ole ainoa, jolle alakoulu näyttäytyy aikana, jolloin elämä oli yksinkertaista ja helppoa. Päivän suurin murhe oli, onko ruokana makaronilaatikkoa vai puuroa. Minulla on lämpimät muistot alakoulun yhteishengestä, tuttavallisesta henkilökunnasta ja hankiaisilla hiihtämisestä. En olisi voinut saada parempaa kasvuympäristöä.

En tiedä lainkaan mikä minusta tulee isona, ja juuri se tekee elämästä mukavaa.

Yläkouluun siirtyminen oli muutos, joka ei suju kaikilta kivuttomasti, ei ainakaan minulta. Neljänkymmenen oppilaan kyläkoulu vaihtui seitsemänsadan nuoren yläkouluksi. Reilut kaksi vuotta sitten myös korona astui kuvioihin ja seitsemännen luokan kevään vietin lähes kokonaan kotona.

Yläkoulu antoi enemmän kuin otti, mutta huolimatta kaikista hauskoista ja yhteisöllisistä hetkistä, tuskin jään kaipaamaan tätä aikaa. Päällimmäisenä on tunne, että tulipahan kolme vuotta rämmittyä täällä, onneksi pääsen viimein eteenpäin.

En kuitenkaan voi kieltää, etteikö olisi haikeaa jättää sitä taakse. Fiilis on melko samanlainen, kuin alakoulusta lähtiessä. Tiedän, että joitakin tuttuja en tule näkemään ehkä enää koskaan.

Harvalla on tulevaisuudestaan selkeää käsitystä. En tiedä lainkaan, mikä minusta tulee isona, ja juuri se tekee elämästä mukavaa. Voin opiskella mitä haluan ja katsoa mihin se johtaa.

Aikuiset luonnollisesti kyselevät nuorilta, mikä sinusta tulee isona. Se ei haittaa, kunhan tenttaus pysyy kohtuudessa: vastahan hain lukioon, en voi vielä tietää mitä teen sen jälkeen.

Jokaisen peruskoulu on ollut erilainen kokemus. Esimerkiksi koulun vaihtaminen useaan kertaan, kiusaamiskokemukset, kaverisuhteet tai niiden puuttuminen vaikuttavat olennaisesti siihen, millaisella mielellä jatko-opintoihin lähdetään. Monelle peruskoulun loppuminen on suuri helpotus: mahdollinen muutto omilleen auttaa uuteen alkuun.

Päällimmäisenä tunteena on helpotus: tämähän meni hyvin. Kaikesta huolimatta minulle jää näistä vuosista kokonaisuudessaan hyvä fiilis.

Yhdeksään vuoteen on mahtunut valtavasti hauskoja hetkiä, ihania ihmisiä, sisäpiirivitsejä, onnistumisia ja oppimista. Tietenkään kaikki muistot eivät ole hyviä, mutta kun aika kultaa nekin, tulen varmasti ajattelemaan näitä vuosia haikeudella.

Yhdeksättä luokkaa käyvä kirjoittaja oli Savon Sanomilla TET-harjoittelussa.