Jaana Hiltusen kolumni Välttäkäämme myöhästelyä. Ei haista liikaa. Älkäämme hölistä omiamme.

Kiihkeästi odotetun konsertin alkuaika oli kello 19.

Istuimme omille paikoillamme kello 18.45, mitäpä sitä käytävillä turhaan haahuilemaan.

Esitys oli loppuunmyyty, mutta kello 18.58 salissa oli vasta puolet porukasta. Esiintyjät olivat jo lavalla.

Tasalta porukkaa vaan valui ja valui. Ei tässä mitään kiirettä, vehnästellään nyt kaikessa rauhassa.

Kun kello oli 19.10, konsertti alkoi ja osa yleisöstä oli vasta lorvimassa paikoilleen.

Kun viimeisten tulijoiden paikat olivat tietenkin rivien keskellä, moni ajoissa tullut sai jumpata kyykkyjä ja nousta omilta penkeiltään kiitettävän tiuhaan tahtiin. Ärsytti etenkin esiintyjien puolesta.

Viimeisten joukossa eteen istui seurue, josta ainakin yksi oli valinnut niin imakan hajuveden millilitroja säästelemättä, että opin minäkin, miltä tuntuu, kun nenäkarvat meinaavat palaa kiinni onteloihin. Haju otti haltuunsa varmasti puolet salista.

Huomio onneksi kohdistui myös muualle, kun vieressä sattui istumaan kaksikko, joka hölisi esityksen aikana koko ajan keskenään, siis aina silloin, kun ei sattunut tuijottamaan luurejaan.

Toisella puolella istui rouva, jolla oli tarve hamuta jatkuvasti ihmiskontaktia ja viritellä keskustelua erinäisistä esitykseen liittyvistä asioista. Muuten ihan kiva, mutta kun itse yritin nauttia shöystä, vieruskaverin höpöttely jäi monologiksi.

Puoliajalla saimme todistaa sen ihmeen, että kuulutetut ohjeistukset toteutuivat käänteisesti. Tyhjennetään yksi rivi kerrallaan ylhäältä lähtien. Toteuma: Kaikki änkäsivät rappusiin yhtä aikaa.

Väliajalla oli sitten jo piru irti, kun ihmiset sinkoilivat aulatiloissa sinne sun tänne vanhalla kunnon törmäilyautomenetelmällä. Jos sattui osumaan jonkun toisen puskuriin, reipasta kaasua vain eteenpäin, eikä ainakaan anteeksipyyntöä.

Toisella puoliajalla sama kuvio toistui.

Onneksi itse konsertti oli niin hyvä, että ehkä vielä toisenkin kerran voisi ihmisten ilimoille mennä. Tai ainakin ulkotilaisuuksiin.

Heräsin miettimään, tapahtuiko tämä muutos käytöksessä koronaluolautumisen aikana?

Emmekö enää osaa olla porukoissa? Kuvittelemmeko yhä olevamme elämän keskipisteitä, vaikka yksinolon aika on ohi?

Onko esimerkiksi aikataulutettuihin esityksiin suhtautuminen muuttunut samanlaiseksi kuin Teams-palavereihin konsanaan? Että tasalta sisään tai mieluummin vähän myöhässä. Ei ainakaan yhtään aiemmin.

Vai oliko tämä tämmöistä jo ennen koronaa?

Oli miten oli, koska ihmisten epätäydellisyyteen, erilaisuuteen ja arvaamattomuuten tottuminen vaatii taas aikaa kaikilta meiltä, toivon teiltä hyvät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön ja aluehallintovirastojen virkamiehet pikimmiten kansalaisille siirtymäajan suosituksia/ohjeistuksia/määräyksiä siihen, miten olemme taas toistemme kanssa julkisissa tilaisuuksissa.

Niitä odotellessa: Välttäkäämme myöhästelyä. Ei haista liikaa. Älkäämme hölistä omiamme esityksen aikana. Kunnioitetaan annettuja ohjeita. Ja yritetään nyt sentään olla kävelemättä toistemme päälle.