Outi Poikosen kolumni Onko 12-vuotiaiden sopivaa a) muokata kehoaan, b) noudattaa lajille ominaista ruokavaliota, c) harjoitella poseeraamista?

Viime viikon ja oikeastaan koko alkuvuoden pöhköin urheilu-uutinen sinkoutui peilien, painojen ja diettaamisen kultaisen kolmion keskeltä, kun Suomen Fitnessurheilu ry kertoi suunnittelevansa lasten kilpailutoiminnan käynnistämistä. Nuorehkon lajiliiton visioissa oli laittaa sarjat alkamaan 12-vuotiaista alkaen.

Suomalaisten fitness-pomojen käsittämättömällä aivopierulla oli onneksi erittäin lyhyt, noin vuorokauden pituinen, kantama. Se katosi asialistalta yhtä sukkelaan kuin maalaisveljensä Saharaan.

Vailla minkäänlaista järkeä ollut projekti pyyhittiin rajun julkisuuskohun saattelemana nopeasti pois suunnitelmista ja liitto tiedotti, ettei lajissa aloiteta lasten fitness-urheilutoimintaa missään muodossa.

Se, että tämä rasvattoman ja kireän, epäterveenkin, peilikuvan ihailua sisällään pitävä laji yritti rynnätä kilpailumielessä juniorisektorille, oli kertakaikkisesti absurdi.

Suomen Fitnessurheilu ry määrittelee verkkosivuillaan pelikenttänsä muun muassa seuraavasti: "Kehon muokkaaminen, voimaharjoittelu, ruokavalion noudattaminen ja poseerausharjoittelu ovat kaikki fitnessurheilua!"

Urheilun toimintakiellon listalla fitness komeilee ylivoimaisesti eniten.

Eli ideoidessa lajia lasten pariin fitnessvaikuttajat Suomessa kokivat, että lasten on sopivaa a) muokata kehoaan, b) noudattaa lajille ominaista ruokavaliota eli punnita annoksia ja tiristää kaloreita, c) harjoitella poseeraamista pikkupikkubikineissä.

Jokainen teini-ikäisten eli juurikin 12-vuotiaiden ja sitä vanhempien elämässä mukana oleva tietää, kuinka epätasaisesti samana päivänäkin syntyneet lapset käyvät fyysistä kasvamistaan läpi, henkisestä nyt puhumattakaan. Kun toinen pullistelee jo aikuisuuden mitoissa, katsoo toista peilistä vielä täysin lapsivaiheessa oleva keho. Kun toinen suunnittelee jo työurapolkuaan, leikkii toinen vielä legoilla.

Fitness ei ole vain fyysistä rääkkiä, vaan laji koettelee rajusti psyykettä. Täytyy opetella sietämään jatkuvaa kropan vertailua kilpailukumppaneihin ja nälkää. Kun kaikki aikuisetkaan laji-ihmiset eivät selviä fitnessin henkisestä taakasta, kuinka tämä painolastin alle voidaan edes kuvitella laitettavan lapsia.

Fitness on lyönyt läpi myös Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK:n listoilla. SUEK:n yksi tehtävistä on antidopingtoiminta. Tuoreen urheilun toimintakiellon listalla fitness komeilee lajina ylivoimaisesti eniten. Fitness-urheilijat ovat tilastoineet dopingrikkomuksia erityisesti anabolisista aineista kärähtämisistä tai dopingtestiin kieltäytymisistä.

Suomen Fitnessurheilun toiminnanjohtaja Ville Isola kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa vuosi sitten, että dopingongelman kitkeminen on liiton asialistalla kärkihankkeina.

Mutta ihan vielä ei ole lajiliiton "ehdoton nollatoleranssi dopingin suhteen" purrut salikansaan, kun vuoden sisällä on tullut kaksi uutta fitness-urheilijan dopingkäryä.

Voiko tilastojen perusteella arvioida, että kyse on vain jäävuoren huipusta? SUEK:n dopingtilastojen mukaan fitnessiin tehtiin vuonna 2020 79 virtsa- ja veritestiä. Sama testimäärälukema oli nollan käryn maastohiihdossa 162 ja yleisurheilussa 254.

Sen sijaan, että fitness visioi itseään alaikäisten pariin, olisi kotipesän puhtaana pitämisessäkin lajilla vielä riittävästi töitä.

Kirjoittaja on urheilutoimittaja.