Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jaana Airaksisen kolumni Voitonpäivään Narvassa ei liity minkäänlaista uhoa

Vietimme tänä vuonna lasten ja puolisoni kanssa äitienpäivää Tallinnassa. Äitienpäivän jälkeen suuntasimme vielä Narvaan, Viron itärajalle. Halusimme nähdä, missä määrin Ukrainan sota oli muuttanut kaupungin ilmapiiriä. Varsinkin kun äitienpäivää seuraava maanantai on niin sanottu Voitonpäivä, joka juhlistaa puna-armeijan voittoa Natsi-Saksasta. EU:ssahan puhutaan nykyään Eurooppa-päivästä.

Matkustimme Narvaan Tallinnasta junalla, joka puksutti läpi palavan kiven alueen. Öljyliuskeen tuotanto on Viron energiatalouden perusta ja on jättänyt jälkeensä suuren joukon valtavia kuonakasoja. Isoimmat niistä ovat kuin outoja mustia tuntureita. Narvan juna pysähtyy myös Tapan kaupungissa, jossa Viroon sijoitetut 1 500 Naton sotilasta majailevat.

Narva tunnetaan parhaiten vuonna 1700 käydystä taistelusta, joka muutti historiaa. Ruotsalaiset voittivat taistelun musertavasti, pääosin suomalaisin joukoin. Se johti kuitenkin pienellä viiveellä Ruotsin romahdukseen ja Venäjän nousuun suurvallaksi, koska Kaarle XII alkoi sen seurauksena aliarvioida Venäjää. Ilman Narvan taistelua nykyisen Ukrainan alueelle olisi todennäköisesti syntynyt laaja itsenäinen kasakkavaltio jo 1700-luvun alussa.

Kaduilla kuulee pelkkää venäjää.

Narvassa Venäjä on todella lähellä, vain noin 150 metriä leveän joen toisella puolella. Näkymää hallitsee Ivangorodin vanha linnoitus. Se näyttää kovin suurelta kunnes ymmärtää, että Narvan ruotsalainen linnoitus on vielä valtavan paljon isompi. Se oli 1600-luvun lopulla Pohjois-Euroopan vahvin linnoitus ja saa jopa Suomenlinnan näyttämään kovin pieneltä. Narvan kahden melkein kiinni toisissaan olevan linnoituksen muodostama portti on täysin ainutlaatuinen, koko maailmassa. Vähän matkan päässä on myös monien Itämeren upeimpana pitämä hiekkaranta.

Vaikka Narva on hieno matkakohde, kaduilla kuulee pelkkää venäjää. Korviin ei kantaudu viroa eikä mitään muutakaan kieltä. Narva on muuttunut yhä voimakkaammin venäjänkieliseksi, enää pari prosenttia asukkaista puhuu viroa äidinkielenään. Asukkaat suhtautuvat tavattoman ystävällisesti ja avuliaasti kaikkiin paikalle tuleviin ulkomaalaisiin. Taksin kuljettaja lähti näyttämään paikkoja pyytämättä lisäkorvausta. Paikalliset kuitenkin valittavat, että virolaisten asenteet ovat koventuneet ja että yhä useammat tuntuvat pitävän Narvaa pelkkänä pelottavana rikollisuuden pesänä.

Narva pommitettiin toisessa maailmansodassa miltei maan tasalle. Lähes kaikilta kuoli läheisiä. Voitonpäivän juhlaan Narvassa ei liity nationalistista tai militaristista uhoa. Se on koskettava, jopa sydäntäsärkevä tapahtuma. Ei mitään paraateja vaan ihmiset kerääntyivät hiljaisina pieninä ryhminä kukkineen Narva- eli Narova-joen rantaan muistelemaan kaatuneita sukulaisiaan, mahdollisimman lähelle paikkoja, joilla nämä ovat kuolleet. Tunnelma on harras ja hiljainen.

Tähän asti Viron itäosien venäläiset ovat kaikissa tutkimuksissa sanoneet taistelevansa Viron puolella, jos sota Venäjää vastaan joskus syttyisi. He mieltävät itsensä virolaisiksi, vaikka puhuvat venäjää. Mutta mitä tapahtuu, jos lännen ja Venäjän välien kiristyminen jatkuu ja yleinen halveksunta kaikkea venäläistä kohtaan samalla voimistuu?

Kirjoittaja on Into Kustantamon toimitusjohtaja ja kirjailija.