Martti Ripaojan kolumni Laiturilla työskentely on oikeastaan vähän epämukavaa

Kaveri laittoi someen lomakuvia etelästä, uima-altaan ääreltä. Kuvissa oli mukana myös läppäri, jolla tunnollinen pk-yrittäjä hoiteli etähallinnalla vielä muutaman tuotannollisen homman pois kuleksimasta.

Muinoin, yli neljännesvuosisata sitten, kun nykymuotoinen internet oli vielä nuori, luin luostarista, jonka asukkaat hankkivat varoja perinteiseen luostarityyliin verkkosivuja tekemällä.

Paikka sijaitsi jossain Arizonan aavikolla, heikon teleyhteyden päässä. Ettei peräti olisi ollut käytössä hurja 2400:n modeeminopeus. Ei megoja tai gigoja vaan kilobittejä sekunnissa.

Mutta niin vain etätyö onnistui sieltäkin, etäältä.

Etätyö ja mökkityöskentely oli kauan lähinnä klisee, toteutumaton utopia ja marginaali-ilmiö niin kuin laaja maalle paluukin.

Korona-aika teki siitä todellisuutta.

Koronavuoden aikana jäi päästämättä viitisen tonnia hiilidioksidia.

Etätyö vapaa-ajan asunnolla on kuusinkertaistunut vuodesta 2016 vuoteen 2020 (Mökkibarometri 2021). Vapaa-ajan asunnolla tekee etätöitä jo 43 prosenttia työssäkäyvistä, joille etätyö on mahdollista.

Kuinka pysyviksi uudet käytännöt jäävät pandemian jälkeen? Eivät ne ainakaan kokonaan häviä.

Osittain etätyön ansiosta maalaiskuntien ja pikkukaupunkien muuttoluvut näyttävät nyt vähän vähemmän lohduttomilta. Tästähän haaveiltiin jo silloin ennen, viime vuosituhannella.

Etelä-Savossa on pyörinyt Etelä-Savo monipaikkaisen asumisen edelläkävijäksi -hanke – lyhyesti Laiturilla-hanke –, jolle koronavirus on antanut kivaa lisäbuustia.

Decamerone-tyyppinen ruttokaupungeista pakeneminen ei kuitenkaan ole ainoa mökkietätyön etu, hanke korostetaa. Mökkiympäristö tuo työskentelyyn luovuutta ja mielekkyyttä, säästää aikaa ja vähentää liikenteen hiilidioksidikuormitusta.

Yksi etäpäivä viikossa pienentäisi suomalaisen hiilijalanjälkeä keskimäärin prosentin. Itse laskin, että lähes täysin etäillyn koronavuoden aikana jätin päästelemättä työmatkoilla viitisen tonnia hiilidioksidia. Ei kestä kiittää, mutta kiittäkää nyt vähän kuitenkin.

Uima-altaan tai -rannan ja työnteon yhdistäminen ei ole aina ongelmatonta. Etänä työ tunkeutuu vapaa-aikaan ja joskus kotiasiat työhön (ruokin kissan äsken kesken kolumnin kirjoittamisen). Se ei välttämättä vähennä työn tehoa tai elämän viihtyvyyttä, usein päinvastoin, mutta se on otettava huomioon.

Ja vaikka Laiturilla-hankkeen ja sen Laiturilla-lehden esittämä kuva elämästä savolaisessa järvimaisemassa on oikein viehättävä, voin paljastaa yhden asian: laituri on aika huono paikka työskennellä.

Laiturilla tulee usein hiki ja vuosi vuodelta avartuva otsanahka palaa. Hyvänkään läppärin näyttö ei näy kunnolla kirkkaassa auringossa. Tuuli vie mahdolliset paperit ja asiakirjat (paperiton konttori, toinen pitkäaikainen tavoite!), jollei äkillinen ukkoskuuro kastele niitä..

Laitureiden työskentelyergonomiakaan ei ole kummoinen. Istutaanko vai maataanko? Mahtuuko tuoli tai pöytä? Voi se tietokonekin mulskahtaa järveen.

Eikä riippumattokaan ole täydellinen toimistoympäristö. Ajatustyöhön se on käypä, mutta ajatuksilla on taipumus muuttua sinisiksi ja bisnesnäkymien tavallistakin surrealistisemmiksi.

Mutta aina se tympeät harmaat huopasermit voittaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut