Jälleen käsitellään kuntien tilinpäätöksiä viime vuodelta ja valmistellaan talousarvioita seuraavalle. Kuopiossa vuoden 2021 talousarvio oli lähes 20 miljoonaa euroa miinuksella, tilinpäätös reilut kymmenen plussalla. Nyt eletään sitä vaihetta vuodesta, että ensi vuoden suunnitelmissa miinuksella ollaan ja kaikkeen ei rahat riitä.
Riittävät ne kuitenkin johonkin. Olen useiden valtuustokausieni aikana uskonut kuntalakiin ja maalaisjärkeen siinä, että talouden tulisi olla tasapainossa. Tulojen ja menojen olisi hyvä osua jokseenkin samaan mittaluokkaan. Eikä se talousarvio nyt voi ihan miljoonalleen osuakaan, kun esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukysyntää on hankala ennustaa. Niin globaali pandemia kuin kotimaiset sähköpotkulaudat aiheuttavat odottamattomia tarpeita.
Kuopion valtuuston päättäessä Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskuksen rakennushankkeen lisämäärärahasta mietin asioiden yhteismitallisuutta, tai paremminkin sen puutetta. Hankkeelle oli varattu 35,4 miljoonaa euroa, jonka päälle tarvitaan lähes kymmenen miljoonaa lisää. Syyt ymmärrän, enkä niiden aitoutta epäile. Kustannusten nousun osalta asia on helppo todeta arkisessa elämässä.
Ei lisää kuluja voi esittää kertomatta, mistä se otetaan pois.
Väestönsuojatilakin alueelle tarvitaan, ja melko monta miljoonaa hankkeeseen on jo sijoitettu. Valtuustossa lähinnä vihervasemmistosta ihmeteltiin, mistä kymmenen miljoonaa löytyy, kun paljon on jouduttu käyttötalouden säästölistoja lukemaan aiempien talousarvioiden kohdalla.
Tästä päästäänkin itse ongelmaan. Kun syksyllä päätämme talousarviosta, ei lisää kuluja voi esittää kertomatta, mistä se otetaan pois. Nyt tuota vaadetta ei ollut – oli vain kymmenen lisämiljoonaa jostakin, koska antamatta jättäminen olisi vielä huonompi vaihtoehto.
Mihin me haluamme rahojamme investoida? Ilta illalta uutisissa näemme, kuinka Ukrainan näkyviä investointeja moukaroidaan maan tasalle sekopäisen naapurin toimesta. Puolustusvoiman lippujuhlana tasavallan presidentti kehui suomalaisten maanpuolustustahtoa. Mistä se syntyy?
Kuulimme tulevaisuusinvestoinneista jo nykyhallituksen aloittaessa maamme johdossa. Sitä, että rahalla haluttiin muun muassa antaa kaikille harrastusmahdollisuus koulupäivän yhteydessä, kehittää osatyökykyisten työkykyohjelma ja panostaa yrittäjien hyvinvointiin ja omistajanvaihdoksiin, kutsuttiin jopa silmänkääntötempuksi.
Kutsummeko sitä investoinniksi, kun yön vanhempiensa kännistä riitelyä kuunnellut lapsi saa tarvitsemaansa tukea päiväkodin kautta? Tai kun leikkauksesta toipuva yksinhuoltaja saa apua kotiin tarvitsematta keskustella lasten huostaanotosta tällä perusteella. Onko se investointi, että ikäihminen saa riittävästi tukea voidakseen katsella tuttuja polkuja oman kotinsa ikkunasta niin pitkään kuin hänen kuntonsa sen sallii. Onko se investointi, että sairastuessasi vakavasti saat tarvitsemasi hoidon ja välittävän huolenpidon? Maatessasi sairaalavuoteella sinulta kysytään, mitä haluaisit iltapalaleivän päälle ja toiveesi toteuttaa ihminen, jonka palkan olemme yhteisesti päättäneet maksaa.
Mistä syntyy kokemus yhteisestä yhteiskunnasta, eli milloin ne miljoonat on pakko antaa?
Kirjoittaja on Kuopion hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan puheenjohtaja (sd.).