Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus 31.7.2022 Politiikan syksy täynnä suuria teemoja

Maailma ei pysähtynyt hallituksen lomaillessa, vaan sitä odottavat keskikesän hengähdystauon jälkeen taas jättimäiset haasteet. Hallituskautta ovat leimanneet historiallisen mittakaavan kriisit, joihin tarjotut ratkaisut määrittävät myös ensi huhtikuun eduskuntavaalien tulosta.

Vuoden 2019 ääritasaisissa vaaleissa kolme suurinta puoluetta eli SDP, perussuomalaiset ja kokoomus päätyivät yhden prosenttiyksikön sisään. Sosiaalidemokraatit nousivat voittoon vaatimattomalla 17,7 prosentin ääniosuudella.

Viimeisimmissä gallupeissa kärkipuolueiden välillä on selvät erot. Kevään Nato-keskustelu auttoi kokoomusta repimään kaulaa muihin. Kokoomus on pyörinyt 25 prosentin tuntumassa, SDP noin 20:ssä ja perussuomalaiset 15:ssä. Noin 12 prosentin keskustalle aluevaalien menestys on enää muisto vain, ja gallupkannatus viime eduskuntavaalejakin heikompi. Vihreiden tasaisen varmasti laskenut käyrä on vakiintunut 10 prosentin tietämiin. (Yle 7.7.)

Vaaleissa ei näperrellä.

Oppositiopuolue kokoomukselle kelpaa huhtikuussa vain voitto, kun vaaliteematkin on katettu sen mukavuusalueelle. Nato-ratifiointien pitkittyessä turvallisuuspolitiikan linjanvedot pysyvät äänestäjien muistissa. Samalla maailmantilanne nostaa toisen kokoomuksen vahvuusalueen eli talouspolitiikan keskustelun keskiöön. Kolmas suuri teema on sote-uudistuksen täytäntöönpano vuodenvaihteessa aloittavilla hyvinvointialueilla. Mitä kivikkoisemmin palvelujen järjestäminen alkaa, sitä kiivaammin kokoomus haastaa hallitusta.

SDP:n tapauksessa on merkillepantavaa, että johtava hallituspuolue on nostanut kannatustaan viime eduskuntavaaleista. Pääministeri Sanna Marinin karisma ja hänen koronakriisissä ja Nato-ratkaisussa osoittamansa johtajuus on puolueelle voimavara. Julkistalouden ja yksityistalouksien ongelmat asettavat SDP:n kuitenkin epäkiitolliseen puolustusasemaan.

Perussuomalaisten kannatuksen laahaaminen Riikka Purran vetämänä on toistaiseksi pettymys, mutta vasta vaalipäivä ratkaisee.

Keskustalle voidaan povata vaikeaa vaalirupeamaa. Esimerkiksi polttoaineiden ja energian hinnannousu osuu kenties kipeimmin juuri sen potentiaalisiin kannattajiin. Ehdotuksia kompensaatiosta maaseudun ja maakuntien asukkaille lentelee ilmassa. Pahaksi onneksi vasemmistohallitus on syönyt kuviteltavissa olevan jakovaran valtionbudjetista jo parempina aikoina. Moni keskustaa aiemmin äänestänyt on koko vaalikauden ihmetellyt puolueen valitsemaa seuraa.

Politiikan tarkkailijoille syksy ja kevät tarjoavat suurta draamaa. Näissä vaaleissa ei näperrellä pikkuseikoilla vaan puhutaan kansakunnan kohtalonkysymyksistä.