Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vesa Kärkkäisen kolumni: Arvostelu sattuu kipeästi, kun se osuu ja niin sen kuuluukin tehdä

Maanantaina kulttuuritoimittaja Eeva Lankolainen ojensi minulle keltakantisen kirjan ja arveli, että siitä ehkä kannattaisi kirjoittaa. Kirja oli tietokirjailija Katleena Kortesuon Journalismin kuolema. Mitä medialle oikein tapahtui? Siis juuri se, josta viime viikolla iltapäivälehdissä kohuttiin, koska Kortesuo katsoo siinä pääministeri Sanna Marinin (sd.) olleen pitkään median lemmikki ja olevan sitä joillekin toimittajille yhä. Luin kirjan. Se on täynnä muutakin mediakritiikkiä. Moni kohta sattui kipeästi.

Olen nähnyt, miten journalismin maailma on muuttunut viimeisten 30 vuoden aikana. Journalismin idea ei toki ole uutismediasta kadonnut, vaan alalle on tullut töihin ihmisiä, jotka katsovat sopivan tilaisuuden tullen oikeudekseen hylätä puolueettoman tiedon välittämisen ihanteen. Ei heitä paljon ole, mutta pienikin määrä hapatetta hapattaa koko taikinan. Kortesuo tiivistää ilmiön ajatukseen, että sellaisille toimittajille "hyvyys on tärkeämpää kuin totuus".

Saattaa siis olla, että journalisti syyllistyy ujuttamaan omaa ajatteluaan vaikkapa feminismistä muka neutraaleihin uutisjuttuihin. Agendajournalismia tyypillisempää tosin lienee, että omat arvostukset ja arvot vuotavat juttuihin tahattomasti, jos vaaraa ei tiedosta ja varo. Niin tai näin, sellaista ei pitäisi tapahtua – eikä sellaista pitäisi ainakaan päästää julki. Kun niin silti silloin tällöin käy, median luotettavuutta lisää, kun käsi nousee virheen merkiksi.

Median luotettavuutta lisää, kun käsi nousee virheen merkiksi.

Erityisen kiinnostavaa on, kun Kortesuo käsittelee perussuomalaisten kohtelua mediassa. Hän on haastatellut vasemmistoliiton kansanedustajaa sosiologi Anna Kontulaa, joka arvelee median perussuomalaisiin kohdistaman nihkeyden johtuvan siitä, että on "haluttu toiseuttaa "niihin rumiin ihmisiin" se maailmankuva, jota ei ole haluttu nähdä omana". Niinpä.

Kortesuo muistuttaa eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Markku Jokisipilän viime vuonna ilmestyneestä kirjasta Perussuomalaiset Halla-ahon ja Purran linjalla. Siinä Jokisipilä arvioi medialle tekevän tiukkaa pysytellä poissa puoluepolitiikan kentältä, kun kyse on perussuomalaisista. Allekirjoitan arvion. Puolustukseksi on tosin sanottava, että populistipuolueen taajaan muuttuvat kannat, repivä retoriikka ja puolueen edustajien vanhojen ja rumien syntien taakka vaikeuttavat puolueen kohtelemista samalla tavalla kuin muita eduskuntapuolueita.

Myös kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) tapauksen käsittely antaa meille journalisteille vakavaan itsetutkisteluun. Uutisointi ei ole tainnut tuoda kirkkaasti esille, että Räsäsen oikeudenkäynnissä kyse ei ollut tieteestä ja tieteenvastaisuudesta tai ihmisoikeuksista ja ihmisoikeusvastaisuudesta, vaan kuten Kortesuo sanoo, vähintään neljän ihmisoikeuden ristiriidasta ja siitä, mikä niistä arvotetaan ylimmäksi. Sen ratkaisee seuraavaksi Helsingin hovioikeus.

Ihminen alkaa epäillä mediaa, kun hän lakkaa löytämästä kaikupohjaa omille ajatuksilleen, Kortesuo aprikoi. Varmaan. Tilannetta pitäisi yrittää korjata. Se ei tarkoita, että tosiasioita pitäisi kieltää, vaan että esimerkiksi yhteiskunnallisia ilmiöitä olisi katseltava monipuolisesti eri näkökulmista ja maltettava jättää arvottamiskysymykset mieluimmin median käyttäjille, lukijoille, kuuntelijoille ja katselijoille.

Kortesuolla on haave, joka on myös minulla: "että oikeisto, vasemmisto, liberaali, konservatiivi, ateisti ja uskovainen voivat lukea samaa lehteä ja luottaa siihen". Tinkimätön journalismi vie haavetta kohti.