Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sirpa Kähkösen kolumni | Menneisyys on koko ajan läsnä keskellämme, kun vaan osaisimme katsoa

Mitä ihastelemme kun kuljemme ulkomaiden kaupungeissa? Niin, kuvauksellisia kujia ja vanhoja taloja niiden varsilla.

Uudistuminen ja ikuinen muutos on kaupunkien syvin ominaisuus. Muutosta ei pidä pelätä. Mutta toisaalta rakennetun ympäristön kerroksellisuus lisää kaupunkien vetovoimaa. Vanhat rakennukset kertovat tarinaa siitä, mitä keskellämme ei enää ole näkyvässä muodossa.

Kaupungit tarvitsevat paitsi uudistumista myös asioita, jotka juurruttavat ihmisiä aloilleen, luottamaan pysyvyyteen. Siksi konservatiivisena pidettyä rakennusten suojeluhalua ei pitäisi väheksyä. Ihmisten elämä sidostuu arkisiin ympäristöihin, tuttuihin kadunkulmiin, paikkoihin joihin liittyy oman elämän tarinoita, rakennuksiin joissa on tapahtunut jotain merkityksellistä.

Rakennuksilla ja koko kaupungin olennolla on oma aineeton viestinsä. Väinölänniemen ihanuus perustuu siihen, että sen rantoja pitkin on vaellettu jo 1800-luvulla virkistymisen ja viihtymisen tarkoituksessa. Ja sen huvimajoissa eli tuttavallisemmin pusupömpeleissä ovat jo lukuisat rakastavaisten polvet viettäneet helliä hetkiä.

Kuopion ihana sijainti veden äärellä kertoo tarinaa ajasta, jolloin järvi oli tie. Kun tänä kesänä tein matkan Savonlinnasta Kuopioon satavuotiaalla höyrylaiva Paul Wahlilla, käsitin konkreettisesti, mitä kanavat ovat merkinneet Itä-Suomen elävyydelle: niitä pitkin ovat siirtyneet niin kauppatavarat, ihmiset kuin ajatukset ja aatteetkin.

Ja toisaalta Heinäveden reitillä, Koloveden porteilla, kalliomaalaukset kertovat jo muinaisten kalastajien ja metsästäjien kulkeneen täällä. Se antaa perspektiiviä ja nöyryyttä.

Olisiko mahdollista rakentaa suurten ja historiastaan ylpeiden järvikaupunkiemme tarinasta houkutinta matkailulle? Olisiko mahdollista nostaa kukoistukseen kertomuksia, jotka liittyvät kulttuuriin, kaupankäyntiin, ajatteluun, uuden ideointiin.

Järviliikennehän elävöitti ja avasi sisämaan kaupunkeja maailmaan. Laiva on hidas kulkuväline mutta juuri sen hitaudessa piilee viesti nykyihmiselle.

Olisiko mahdollista elvyttää höyrylaivareitti Kuopiosta Savonlinnaan ja takaisin, markkinoida sitä meditatiivisena matkana omaan menneisyyteemme ja liittää siihen tarinoita näistä hienoista sisarkaupungeista? Ja voitaisiinko Kuopiossa nostaa tämän historiaan pohjautuvan imagonrakennuksen, oman menneisyyden ylpeän esittelyn keskiöön Kirkkopuiston laidassa seisova Kanttila?

Kuopiossa ei ole kuninkaiden linnaa mutta on viisaan naisen talo. Olisiko mahdollista kertoa maailmalle, että meillä on ajateltu ja toimittu, käyty kauppaa, matkustettu, järjestetty valtakunnallisia juhlia, herätetty huomiota, oltu edelläkävijöitä.

Olisiko mahdollista kunnioittaa liikenaista, kauppiasta, sanomalehtinaista, emansipaation edelläkävijää, uskon kysymysten syvällistä pohtijaa, tyttöjen koulutuksen perustajaa, idealistia ja maailmanparantajaa, kirjailija Minna Canthia pyhittämällä hänelle yksi rakennus, vaatimaton kooltaan, suuri ja säteilevä vaikutuksiltaan jotka ulottuvat kaukaa eilispäivistä pitkälle tulevaisuuteen.

Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen kirjailija.