Pääministeri Sanna Marin (sd.) on noussut vajaassa kymmenessä vuodessa Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajasta pääministeriksi, jonka persoona ja toimintatavat kiinnostavat myös kansainvälisesti. Kun Marin nousi kesken vaalikauden nykyisen asemaansa, esimerkiksi muotilehti Vogue teki laajan artikkelin maailman nuorimmasta pääministeristä.
Marin on hoitanut tehtäväänsä poikkeuksellisen vaativissa oloissa. Alkuun iski arvaamaton koronapandemia. Kun Venäjä hyökkäsi puoli vuotta sitten Ukrainaan, Marin oli osaltaan kääntämässä Suomea Nato-hakemukseen suuntaan.
Eihän niistä ollut tietoa, kun Marin aloitti pääministerinä. Kotimaista keskustelua hallitsi vaikkapa Marinin vaikea suhde silloiseen keskustajohtajaan Katri Kulmuniin, joka lähti lätkimään esiintymiskoulutukseensa liittyvien rahaepäselvyyksien vuoksi.
Urakka ei ole helpottumassa. Varmaa on, että Ukrainan sodan seurauksena ruuan, energian ja rahan hinnat nousevat. Suomalaisia valmistellaan sähkön säästämiseen, jopa katkoihin. Hyvinvointivaltiomme on samanaikaisesti ratkaistava terveydenhuollon toimintakyky.
Anteeksi on viimein pyydetty ja pienet itkutkin on tirautettu.
Kun koronarajoitukset ovat poistuneet, tapahtumakesä on ollut poikkeuksellisen vilkas. Siitä on ottanut vahvasti osansa pääministerimme. Todisteina on runsaasti sosiaalisessa mediassa tahallisesti tai tahattomasti levinnyttä materiaalia.
Mutta otetaanpa hieman perspektiiviä. Pääministerimme ei ole ensimmäisen kerran innostunut revittelemään.
Viime syksynä Marin oli koonnut musiikkikeikan jälkeen porukan ystävistään ja artisteista jatkoille Kesärantaan. Tapahtuman palautteeseen hän vastasi ystävä-kansanedustaja Ilmari Nurmisen (sd.) kanssa Instagram-tilillään kuvalla, jossa oli teksti Hei, boom-boom-boomeri, ota coolimmin.
Se tulkittiin ylimieliseksi kuittailuksi vanhemmille ikäluokille. No, Marin selitti kalkkispäivityksensä huumorina - ei loukkauksena. Joulukuussa tuli seuraava kohu, kun liikkui helsinkiläisessä ravintolassa ilman virkapuhelinta koronalle altistuneena.
Viime viikkojen pääministerin biletapahtumista tulleet todistusaineistot ovat lievästi ilmaistuna noloja. Varsinkin virka-asunnolta Kesärannasta otettu vähäpukeisten pintajulkkisten somepäivitys laittaa tällaisen boomerin kysymään, mikä on soveliasta pääministerille. Se vie uskottavuutta hyvältäkin työltä.
Marin on sanonut haluavansa ravistella pääministeri-instituutiota. Hänen pitäisi ymmärtää ravistella itseään. Sen verran on tullut ravistelua, että anteeksi on viimein pyydetty ja pienet itkutkin on tirautettu ihmispaljouden ja median edessä.
Pääministerin on edustettava mahdollisimman laajasti koko kansaa. Marin ei ole näin tehnyt. Liian monet ovat olleet vähintään kummissaan.
Liioiteltua on verrata Marinia twiittailevaan Yhdysvaltojen entiseen presidenttiin Donald Trumpiin tai aiheuttamiensa kohujen jälkeen paikkansa jättävään Iso-Britannian pääministeriin Boris Johnsoniin, mutta määrätietoisen imagonsa rakentamisen sudenkuoppiin hän on langennut. Molemmat ovat vetäneet syviä jakolinjoja.
Marinin mukaan bilemateriaalia saattaa ilmestyä vielä sosiaaliseen mediaan. Hän sanoo kuitenkin ottaneen opikseen. Se tarkoittaa parempaa harkintakykyä myös vapaa-aikana. Selittelyt on selitelty.