Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus 6.9.2022 Johdannaiset eivät nyt vakauta vaan horjuttavat

Venäjä sotii nyt kovin asein sähkömarkkinoilla. Maa ilmoitti perjantaina, että merenpohjassa Viipurista Saksan Greifswaldiin kulkeva kaasuputki Nord Stream 1 pysyy toistaiseksi pois käytöstä. Sulkemisen syyksi ilmoitettua turbiinivikaa epäiltiin samantien bluffiksi. Maanantaina Venäjä myönsikin sumutuksensa, kun se kertoi lännen pakotteiden tehneen kaasuputken kunnossapidon mahdottomaksi ja kiisti kyseen olevan poliittisesta pelistä.

Venäjän ilmoitus sotki samantien sähkön johdannaismarkkinat Euroopassa. Kyse on futuureista, jotka ovat sopimuksia tulevaisuudessa tehtävistä sähkökaupoista. Johdannaisssopimukset ovat muun muassa kotitalouksien määräaikaisten sähkösopimusten taustalla. Järjestelmä on toiminut hyvin normaalioloissa. Nyt se ei toimi.

Maanantaina näytti, että operaatio tepsi.

Energiayhtiöihin kohdistuu sähkön hinnan nousun vuoksi aikaisempaa suurempia vakuusvaatimuksia. Yhtiöiden on annettava futuurien uskottavuden varmistamiseksi vakuus, jonka turvin asiakas voi hankkia tulevaisuudessa sähköä sovitulla hinnalla, jos kyseessä oleva yhtiö ei kykene sähköä toimittamaan, esimerkiksi tuotantolaitoksen vikaantumisen vuoksi. Vakuudeksi kelpaa vain käteinen.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) mainitsi sunnuntaina televisiouutisissa (Yle Uutiset 4.9.), että kun keväällä jollakin yhtiöllä riitti kahden miljoonan euron vakuus, nyt vakuusvaade voi olla sata miljoonaa euroa ja lyhimmillään vakuus on kyettävä osoittamaan 90 minuutissa. Summien valtavuus ja mahdollinen kasvu olisi seuraavaksi saanut pankit epäröimään rahoitusta. Siksi hallituksen oli luotava 10 miljardin euron hätärahoituspaketti. Maanantaina näytti, että operaatio tepsi.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan EU:n ministerit pohtivat patoavansa energian hinnannousua maakaasun hintakatolla ja sähköjohdannaiskaupan määräaikaisella keskeyttämisellä. Suomi katsoo, että kyse on systeemitason ongelmasta. Kyse on myös Fortumista.

Perimmältään markkinahäiriön syy on yksinkertainen: sähköntuotantoa on liian vähän suhteessa kulutukseen. Epäsuhta korjautuu onneksi koko ajan ja Venäjä-riippuvuus vähenee.

Poikkeusoloissa markkinoiden toimintatapojen muokkaukseen määräaikaisesti ja pysyvästi on oltava valmis, koska sähkö on altis valtaville hinnanvaihteluille. Se johtunee siitä, että sähköä ei voi suuressa mitassa varastoida. Lisäksi sähkö on useimmille sähkönkuluttajille lähtökohtaisesti välttämättömyyshyödyke, jota on hankittava oli hinta lähes mikä tahansa. Toisin sanoen, kun johdannaiset eivät vakauta markkinoita vaan horjuttavat niitä, systeemiin on puututtava.