Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vesa Kärkkäisen kolumni Säästämään tottuneiden mummojen silmiä häikäisee

Tuttu kestotilaaja maalta laittoi tekstiviestin menneellä viikolla. Siinä tämä mummoystäväni kertoi, että hänellä käytössä ovat hella, uuni ja kiuas, joissa kaikissa palaa puuta. Villatöppöset ja villahousut on jalassa. Sähköä säästyy.

Hän kirjoitti, että koko kylä elää melko pimeydessä, mutta kun mennään kaupunkia kohti, valosaastetta tulvii silmille.

– Olisiko säästölle sijaa, hän kysyi varovasti ja toki tiedostaen, että turvallisuuskysymyksiä ei voi ohittaa.

Minusta kysymys oli niin erinomainen, että kävin napsauttamassa valot pois kodinhoitohuoneesta.

Kävin napsauttamassa valot pois kodinhoitohuoneesta.

Tunnen tuon mummon jo vuosikymmenten takaa, joten tohdin paljastaa, että sähkönsäästö ei ole hänelle tämän päivän keksintö, vaan elämäntapa.

Hän kuuluu siihen pian viime sotien jälkeen syntyneeseen sukupolveen, joka avasi silmänsä maailmanaikana, jolloin tavaroista ei ollut ylitarjontaa. Puute ja köyhyys asui monessa tuvassa. Oli pakko opetella pihistämään kaikessa. Logistiikkakin siinä kehittyi. Taitaa olla noilta ajoilta peräisin sanonta vie mennessäsi, tuo tullessasi.

Tunnen muitakin säästäväisiä mummoja, joita katuvalojen loiste häikäisee. Kaikki pula-aikoja kokeneet tietävät, että suurten tulojen puutetta voi korvata säästäväisyydellä. He eivät unohda sammuttaa lamppua huoneesta lähtiessään. Joka säästää saadessaan, on ottaa tarvittaessa, vähän päivässä, paljon viikossa.

Parasta varautumista puutteen varalle monen supermummon maailmassa on tietysti se, että elää koko ajan niin kuin olisi puutetta kaikesta. Se tarkoittaa, että rikkinäisiä sukkia ei heitetä roskiin tai uuniin, vaan ne parsitaan. Kuluneita kenkiä viedään suutarille uudistettaviksi kerta toisensa jälkeen. Jos villapuseron kyynärpäähän tulee reikä, siihen ommellaan paikka. Jos kerma menee vanhaksi, sitä ei kaadeta viemäriin, vaan siitä vatkataan rapuskaa, roppavoita. Kaupasta ostetaan sitä mitä on kotona puutelistalle laitettu, ei muuta. Leivät tehdään itse, juureen ja paistetaan leivinuunissa.

Nämä mummot ovat eläneet ikänsä luontoa ajatellen, heitä eivät vihreät siirtymät koske.

Uskon, että säästäminen elämäntapana soveltuisi myös kunnille ja kaupungeille, kunhan turvallisuudesta ja terveydestä ei tingitä. Toisin sanoen joka paikasta katuvaloja ei voi sammuttaa ja toisaalta ilmanvaihtoa ei voi laittaa nollille, koska silloin sisäilman laatu kärsii ja rakenteisiin voi tulla vaurioita. Jotain on tehtykin jo.

Syyskuussa ympäristöjohtaja Tanja Ahonen kertoi, että Kuopion kaupunki on säästänyt viime vuonna toteutetulla katuvalaistuksen saneerauksella, muutaman kiinteistökohteen pihavalaistuksen uusinnalla ja ohjausmuutoksilla noin 600 megawattituntia sähköä. 30 sentin kilowattituntihinnalla säästö on 180 000 euroa ja siirtohinta päälle (Savon Sanomat 16.9.).

Tosin katuvalojakin Kuopion kaupunki saattaa sammuttaa tänä talvena. Syy on se, että katuvaloista noin 80 prosenttia on vanhanmallisia hehkulamppuja. Ledilamppuja on vasta keskustan, Savilahden ja Hiltulanlahden alueilla (Yle Uutiset 27.10.).

Vaan olisi niitä muitakin säästökohteita. Julkisen sektorin uudisrakentamisissa moni on kummastellut, miten meillä on vara ostaa uusia huonekaluja ja heittää aivan käypäisiä pöytiä, tuoleja ja kaappeja haaskioon, huutokauppaan tai kaatopaikalle. Luulen, että mummot sanoisivat, että ei meillä olekaan varaa.