Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla.
Nuo sanat ovat useimmille suomalaisille hyvin tutut radiosta ja televisiosta, osalle jopa paikan päältä. Turun kaupungin protokollapäällikkö lukee ne perinteiseen tapaan tänään Brinkkalan talon parvekkeelta kello 12 Turun Vanhalla Suurtorilla joulurauhan julistuksen alkajaisiksi.
Joulurauhan julistuksen ovat viestintätekniikan kehittymisen ansiosta jo pitkään voineet kuulla ja nähdä muutkin kuin vain turkulaiset, mutta heitä sillä on ohjeistettu joulun viettoon aina 1300-luvulta asti.
Joulun todellisuus on kovin harvoin pelkkää idylliä.
Monessa perheessä joulu alkaa juuri tuosta puolenpäivän hetkestä. Kauneimmillaan joulun taikapiiri synnyttää idyllin, jossa kaikki on tyyntä ja rauhallista ja toisilleen läheisimmät ihmiset ovat alati ystävällisiä. Tämä päivä on erityisesti lapsille tärkeä. Heillä odotukset kohdistuvat siihen hetkeen, kun tulee lupa avata lahjat. Pienen lapsen riemu tarttuu. Aikuisen on silloin erityisen helppo kokea antamisen iloa.
Joulun todellisuus on kovin harvoin pelkkää idylliä. Oikeasti pienet kinastelut ja joskus isotkin riidat rikkovat muutoin sopuisaa perhejoulua useimmissa perheissä. Osaa joulunviettäjistä voi ahdistaa tänä vuonna huoli kinkunpaistosta ja saunomisesta, koska sähkö on niin kallista.
Karmeimmillaan arjen paineiden hellitettyä jännitteet purkautuvat etenkin silloin, kun rentoutusta on etsitty reippaasta alkoholinkäytöstä. Hätäkeskuslaitos kertoikin keskiviikkona, miten suomalaisten joulunpyhien viettoa sävyttävät yksinäisyys ja ongelmat kotioloissa. Tiedotteen mukaan joskus lapsi saattaa jopa soittaa apua omasta huoneestaan, kun vanhemmat tappelevat. Ne ovat joulumuistoja, joita yksikään lapsi ei kaipaa.
Oma lukunsa ovat arjen murheet, jotka eivät hellitä vaan vaivaavat mieltä myös joulunpyhinä: esimerkiksi oma tai läheisen vakava sairaus, toimeentulohuolet tai sellainen yksinäisyys, josta on tullut raskas taakka. Jotkut kokevat, ettei heillä ole paikkaa, jossa voisi tuntea perheyhteyttä tai luontevasti muuta yhteisöllisyyttä jouluaikana. Onneksi niitä kuitenkin on, myös muita kuin perinteiset kirkkotapahtumat.
Maailman melskeiden keskellä suomalaisten on vaivatonta havaita, miten suuri lahja on, kun voi viettää joulua, hiljentyä, rauhoittua ja iloita. Se on myös lahja, jonka antamiseen useimmat voivat itse osallistua ja helposti aivan ilmaiseksi.