Lannoitevalmistaja Yaran torstainen ilmoitus rikkihappotuotannon uudistuksesta Siilinjärvellä on kuin joululahja kaikille pohjoissavolaisille. Tulevien viiden vuoden aikana toteuttavan investointiohjelman 235 miljoonan euron kokonaisarvosta voi päätellä, että norjalaisyhtiö uskoo Siilinjärven kaivostoiminnan jatkuvan pitkälle tulevaisuuteen.
Tosin investointi on myös välttämätön, sillä tähän saakka rikkihappoa on tuotettu Pyhäsalmen kaivoksen pyriitistä. Viiden vuoden kuluttua raaka-aineen saanti loppuu. Vuodesta 2025 alkaen Siilinjärvelle tuodaan rikkiä maailmalta laivateitse ensin Kokkolaan ja sieltä rautateitse Siilinjärvelle.
Investointi tietää työtä muutamalle sadalle rakentajalle neljän vuoden ajalle.
Yaran uutinen täydentää tämän vuoden mukavia pohjoissavolaisia yritysuutisia, joista tähän saakka merkittävimpiä ovat olleet toukokuiset peruskivenmuuraukset Kuopiossa ensin Mondi Powerfluten aallotuskartonkitehtaan laajennustyömaalla ja sitten lääketehdas FinVectorin geeniterapialääkkeiden uuden tuotantoyksikön työmaalla. Mondin hankkeen kokonaiskustannus on arviolta 125 miljoonaa euroa ja FinVectorin yli kahden hehtaarin laajuisen tehtaan hinta 44 miljoonaa euroa.
Suurten investointien rakentamiset osuvat taloussuhdanteiden näkökulmasta oivalliseen aikaan. Taantuman uskotaan jo alkaneen ja ensi vuodesta on aikaisemmin ennustettu eritoten rakentajille vaikeaa. Yaran investointi tietää työtä muutamalle sadalle rakentajalle neljän vuoden ajalle, koska Siilinjärvelle pitää saada uudet tuotantotilat ja laitteistot kiinteän rikin vastaanotoon, varastointiin ja sulatukseen.
Rikkihappoa tarvitaan fosforihapon, lannoitteiden ja rehufosfaattien valmistuksessa, mikä tekee siitä huoltovarmuuden näkökulmasta tärkeän kemikaalin. Maanviljelijöille siilinjärveläiset lannoitteet ovat olleet mieluisia paitsi kotimaisuutensa myös puhtautensa ansiosta. Juuri nyt ongelma on lannoitteiden saatavuus, sillä Yara on keskeyttänyt uusien peltolannoitetilausten vastaanoton. Liekö syy siinä vai jossain muualla, mutta Saksassa ja Britanniassa nähtyä lannoitteiden hintojen laskua vasta odotetaan Suomessa (Maaseudun Tulevaisuus 21.12.).
Siilinjärvelle tuleva jätti-investointi osoittaa, että tuottajien näkökulmasta tappavan ankaralla hinnoittelulla on kääntöpuolensa. Kovien tuottojen suuri odotusarvo tuo investointeja ja turvaa teollisuuden työpaikkoja.