Eteläpohjalainen Juustoportti-konserni tarjosi keskiviikkona vuoden tähän saakka myönteisimmän savolaisen ruokauutisen, kun se kertoi kaavailevansa Kasvisgalleria-ruokatehtaansa toiminnan laajentamista. Investointipäätös on toki vielä tekemättä, rahoitusneuvottelut käymättä ja hankesuunnittelu alkutekijöissään, mutta jo aie on tervetullut tieto koko savolaiselle ruokamaakunnalle.
Lähes puolen hehtaarin tehdas merkitsee tuotantotilojen lähes kaksinkertaistumista. Lisäksi parin hehtaarin tontilla tehtaan koko on mahdollista kasvattaa aina hehtaariin asti. Työllistävä vaikutus on ”selkeästi merkittävä”.
Teolliset työpaikat ovat elinkeinoelämän jykevää kivijalkaa.
Kuopio ja koko Pohjois-Savo ovat perinteisesti olleet ruokateollisuuden keskeistä toimintaympäristöä. Vielä 1990-luvun alussa maakunnassa oli Lapinlahden Yhteisjuustolan lisäksi meijeriosuuskuntia kymmenkunta, joista osa myös jalosti maitoa. Tuolloin oli myös nykyisellä Atrian omistajaosuuskunnalla Lihakunnalla tytäryhtiö Lihapolar, jonka tuotantolaitokset Likolahdessa työllistivät satoja ihmisiä. EU-jäsenyyden mukanaantuoma kilpailu johti voimakkaaseen rakennemuutokseen, jonka vuoksi maidonjalostusta ja lihanjalostusta piti keskittää. Pörssiyhtiö Atrian kotipaikka on tosin yhä Kuopio.
Uuttakin on vuosikymmenten saatossa syntynyt. Kuopion keskustassa sijainneesta kauppamaitokeskuksesta sukeutui Vip Juicemaker, joka on nykyään Suomen johtavia mehu- ja virvoitusjuomia valmistava Refresco Finland Oy Likolahdessa. Tuotteillaan se kilpailee muun muassa Ylä-Savon perinteisen juomayhtiön Olvin kanssa.
Myös Kasvisgallerian historia Kuopiossa nivoutuu elintarviketeollisuuden rakennemuutokseen, sillä ahtaiksi käyneissä nykyisissä tiloissa toimi vuoteen 2005 saakka Kuopion Lihatuote. Tuolloin kasviruokaliiketoiminta työllisti yrittäjien lisäksi seitsemän ihmistä ja liikevaihto oli miljoona euroa. Kun Kasvisgalleriasta tuli osa Juustoportti-konsernia 2010, liikevaihto oli pari miljoonaa ja nyt se on jo lähes kymmenen miljoonaa euroa ja sitä tekee kaikkiaan 30 vakituista työntekijää.
Teolliset työpaikat ovat elinkeinoelämän jykevää kivijalkaa, sillä ne luovat paljon työtä myös ympärilleen. Kuopio kaupunki on asian oivallisesti ymmärtänyt, mistä osaltaan todistaa muun muassa hyvien liikenneyhteyksien äärelle rakennettu Pienen Neulamäen teollisuusalue. Juuri sinne Juustoportti on tonttivarauksen Kasvisgallerian hankkeelle tehnyt.