Viime viikolla uutiset kertoivat äskettäin valmistuneesta tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän mietinnöstä, joka on ideoinut keinoja ehkäistä tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön aloittamista. Yksi keskeisistä ehdotuksista on tupakka- ja nikotiinituotteiden myynnin, luovuttamisen ja välittämisen kielto alle 20-vuotiaalle.
Ikärajan nostamisen idea on, että alle 20-vuotiaat täysi-ikäiset lakkaisivat ostamasta ja välittämästä tupakka- ja nikotiinituotteita alaikäisille. Sitä paitsi kansainväliset tutkimukset tukevat suomalaistutkimusten viestiä, jonka mukaan tupakkakokeiluihin ja tupakoinnin aloittamiseen sortuvat tyypillisesti alle 20-vuotiaat.
Tuskin kukaan toivoo paluuta entiseen.
Tupakkalain kiristyksiä on eniten kiittäminen siitä, että tupakointi on vähentynyt suomalaisten keskuudessa voimakkaasti viimeisten 25 vuoden aikana. Vuonna 1995 tupakointi kiellettiin työpaikoilla. Siitä viiden vuoden kuluttua ravintoloiden piti varata osa asiakastiloista tupakoimattomille. Vuoden 2007 jälkeen tupakointi ei ole ollut enää sallittu ravintoloiden yhteisissä asiakastiloissa.
Yksi tärkeimmistä muutoksista oli se, kun tupakointi kiellettiin yleisön, työntekijöiden ja asiakkaiden käytössä olevissa sisätiloissa. Sen ansiosta moni tupakansavuinen ravintola raikastui ja epäilemättä tupakoimattomien mutta myös tupakoivien asiakasviihtyvyys lisääntyi.
Nykyään tuskin kukaan toivoo paluuta entiseen. Tupakkalakia on edelleen syytä kiristää, sillä tupakka tappaa yhä joka vuosi 5000 suomalaista. Myynnin valvonta ei ole mikään ongelma, kun se on tullut jo aikaisempien tupakkalain kiristysten myötä myyjille rutiiniksi.
Kenties tärkein työryhmän esittämistä uudistuksista koskee asuntoyhteisöjen savuttomuutta. Automaattinen tupakointikielto vuokra-asuntojen asuinhuoneistoissa, parvekkeella ja ulkotiloissa on erityisen kannatettava uudistus. Asunto-osakeyhtiölaissa säädettyä hallintaanottoperustetta mietintö ehdottaa tarkennettavaksi niin, että hallintaanotto olisi mahdollinen tupakointikieltojen rikkomisen perusteella myös silloin, kun kyse on yhteisön itsensä päättämästä tupakointikiellosta.
Tupakointi helposti suututtaa tupakoimattomia, joista osa olisi valmis kieltämään tupakoinnin heti kerralla. Lain kiristämisellä vähitellen on kuitenkin inhimillinen puolensa. Tupakoinnin aiheuttama riippuvuusoireyhtymä on krooninen sairaus. Tupakasta ei ole helppo päästä eroon, vaikka korvaushoidot auttavatkin. Hyvä kannustin lopettamiseen on hinta, jota verotuksella jatkuvasti nostetaan.