Kaukana ovat ne ajat, kun maakuntien Suomesta nousi poliitikkoja terävimmälle huipulle. Savo-Karjalan vaalipiiristä ainoa kauttaan lopettelevan valtioneuvoston jäsen on joensuulainen sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.).
Pohjois-Savoa politiikan paalupaikat ovat kiertäneet valitettavan pitkään. Juha Sipilän hallituksessa Anu Vehviläisellä ja nyt eduskunnan jättävällä on savolaistaustaa, mutta hänkin on asunut kauan Pohjois-Karjalassa. Mikkeliläinen Olli Rehn edusti savolaisuutta Helsingin vaalipiiristä.
Kymmenen vuotta sitten raskainta pääministerin salkkua kantoi kokoomuksen vaalivoittoon luotsannut Jyrki Katainen. Hän aloitti nousunsa poliittiselle huipulle Siilinjärveltä.
Sen jälkeen on ollut hiljaista. Kun tarkastelee Suomen poliittista maantiedettä tehtävien painoarvon mukaan, niinhän se on, että valta on valunnut rannikolle.
Väitettä on hyvä havainnollistaa.
Puolueiden puheenjohtajista opposiotiossa olevaa pienpuolue kristillisdemokraatteja lukuunottamatta kaikki tulevat rannikolta. Ja jos näkökulmaa supistaa, puheenjohtajat ovat akselilta pääkaupunkiseutu - Pirkanmaa - Varsinais-Suomi. Anna-Maja Henrikssonin (rkp.) vaalipiiri on Vaasa.
Hyvästä esimerkistä käy voimalla lobattava tunnin juna.
Tilanteeseen ei ole tulossa muutosta, kun katsoo nykyisten puheenjohtajien potentiaalisimpia seuraajia.
Kokoomus ajautui neljä vuotta sitten Petteri Orpon "ihminen ei ole desimaali" lipsautuksella oppositioon. Jos reilun kuukauden kuluttua käytävissä vaaleissa gallupjohto kuihtuu desimaalien tappioksi, Orpolta saattaa mennä pääministerin tehtävän lisäksi puoluejohtajan paikka.
Kokoomusjohtoon lähtökohtaisesti vahvimmilla olisivat Elina Valtonen Helsingistä ja Antti Häkkänen Kaakkois-Suomen vaalipiiristä.
Mitä tekee Sanna Marin, jos sosialidemokraatit ei saa pääministerin paikkaa? Tuskin hän lähtee laittamaan valtiovarainministerinä maan taloutta kuntoon, mutta tekisikö Marin timosoinit ulkoministerinä, jos kokoomus ja sosialidemokraatit löytävät toisensa hallituksesta?
Marinin asema puolueessaan on niin vahva, että hänen tekemisiään kukaan ei edes tohdi haastaa. Jos Marin jättäisi paikkansa, vaihtoehtoja voisivat olla poliittisessa ajattelussaan Marinia oikeammalle sijoittuvat Ville Skinnari ja Antti Lindtman, joka muistin virkistykseksi hävisi puheenjohtajavaalin Marinille joulukuussa 2019 kolmella (3) äänellä. Skinnari ja Lindman ovat molemmat eteläisestä Suomesta.
Perussuomalaisissa puheenjohtaja Riikka Purra, eduskuntakuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ja puolueen vahva vaikuttaja Jussi Halla-aho tulevat kaikki Etelä-Suomesta samoin kuin vihreiden Maria Ohisalo ja vasemmistoliiton Li Andersson, jonka manttelin perijä tosin voisi aikaan olla sosiaali- ja terveystervysministeri Hanna Sarkkinen Oulusta.
Keskusta haluaa profiloitua koko maan puolueeksi. Se ei vain realisoidu puoluejohdossa Keski-Suomesta ja Lapista tulevia varapuheenjohtajia huolimatta.
Saarikko on Varsinais-Suomesta ja Antti Kaikkonen Uudeltamaalta. Poliittiselta painoarvoltaan itseään tanakampaa Vaasan vaalipiiriä edustavat keskustassa ministerismiehet Mika Lintilä ja Antti Kurvinen.
Vaikka puoluekoneistoa pyörittää vaaleissakin ehdolla oleva iisalmelainen puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen, puolueen puheenjohtajistoon ja mahdollisiin ministereihin ei ole näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa tarjokkaita Pohjois-Savosta.
Juhlapuheissa Itä-Suomen asemasta on kannettu huolta erityisesti Ukrainan sodan syttymisen jälkeen. Alue joutui uusien haasteiden eteen, kun monet Venäjän liiketoimintamahdollisuudet katosivat.
Epäillä sopii, että puheet eivät realisoidu riittävästi teoiksi, jos politiikan tahtipuikot keskittyvät rannikkoseuduille. Keskeisten ministerien ja puoluejohtajien kotiosoitteilla on väliä.
Sanottakoon sitä siltarumpupolitikoinniksi. Siltarummut ovat tällä hetkellä rannikolla. Hyvästä esimerkistä käy voimalla lobattava tunnin juna Helsingin ja Turun välille.
Oikaisu 5.3. kello 12.54: Yksi vaihtoehto Sanna Marinille SDP:n puheenjohtajana voisi olla Ville Skinnari, ei Jouko Skinnari, niin kuin kolumnissa ensin kirjoitettiin.