En ole käyttänyt autoani pesussa pitkään aikaan, koska vänkärin puolen peilin kuori lähtee niin helposti irti. Olen sitä jonkun kerran yrittänyt liimatiivistemassalla kiinnittää ja aikansa se aina siinä pysyy, mutta kohta taas irtoaa.
Viikonloppuna kevätauringon valossa auto näytti jo niin siivottomalta, että nyt tiistaiaamuna tilasin netistä käytetyn peilin. Satasella lähti. Myönnän, kallis oli auton arvoon nähden, mutta halpa vaikkapa sähköauton hankintaan verrattuna.
Luulen, että ihmisen vaivoista autokuume on ympäristölle yksi vahingollisimmista. Sitä aika ajoin vielä nostatetaan uutisilla Suomen vanhasta autokannasta kuten viimeksi viime viikolla. Muistutettiin, että valtioneuvosto on hyväksynyt keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman, jossa tavoitellaan 700 000 sähköautoa vuoteen 2030 mennessä.
Suomalaisten autojen keski-ikä oli viime vuoden lopussa 12,9 vuotta. Vielä 2010-luvun alussa se oli noin kymmenen vuotta. Nuorimmilla, keskimäärin 10,2 vuoden ikäisillä autoilla päästelevät etelän vetelät ja vanhimmilla autoilla körryyttelevät kainuulaiset, joiden autojen keski-ikä on jo 15,1 vuotta.
Maailman mittakaavassa vauhtia kannattaisi ehkä vähän himmata.
Mistä luvut kertovat? Ehkä elintasoeroista, mutta varmasti myös asenteesta autoa kohtaan. Kun se ei ole statussymboli, vanhempikin kaara välttää.
Puolitoista vuotta sitten luin jutun japanilaisen Kyushun yliopiston tutkimuksesta, joka osoittaa hyvällä polttoainetehokkuudella varustettujen bensiiniautojen käyttäminen pidempään voisi vähentää hiilidioksidipäästöjä paljon enemmän kuin nopea siirtyminen vaihtoehtoisilla polttoaineilla kulkeviin ajoneuvoihin.
Professori Shigemi Kagawan tutkimusryhmän mallinnuksen mukaan hiilidioksidipäästöjä on mahdollista vähentää ajamalla autolla pitempään. Jos vanha auto on vähäpäästöinen, sen parempi (Tekniikan Maailma 28.9.2021). Japanilaistutkimuksen heikkous on, että Japanissa sähköä tuotetaan enimmäkseen fossiilisilla polttoaineilla, toisin kuin Suomessa, missä ydinvoiman, vesivoiman ja tuulivoiman osuus sähköntuotannosta on suuri. Vaan ekologinen jalanjälki niilläkin on, jokaisella.
Taannoin geologi Simo P. Michaux ilmoitti olevansa erityisen huolissaan kuparin riittävyydestä maailman sähköistyessä. Kun ihmiskunta oli vuoteen 2020 mennessä tuottanut 700 miljoonaa tonnia kuparia, nykytahdilla saman verran tarvitaan 2040-luvun puoliväliin mennessä (Helsingin Sanomat 12.9.2022). Michauxin arvio huimaa. Kuparia on sentään kaivettu maasta aika pitkään. Ruotsin Falunissa Stora Kopparbergin historia ulottuu noin vuoden 1000 tienoille.
Aalto-yliopisto ennustaakin kaivosbuumia. Kuparin tarpeen kasvua ei tarvitse ihmetellä, sillä tähän mennessä maailmassa tuotetusta kuparista 80 prosenttia on yhä käytössä. Kierrättäminen auttaa, mutta ei riitä, koska tarpeet ovat valtavia. Muun muassa jokaisen merituulivoimalan sähkön siirtämistä varten merenpohjaan pitää upottaa tukkipuun paksuinen kuparikaapeli.
En vastusta sähköautoja tai yhteiskunnan sähköistymistä. Epäilen vain, että vihreän siirtymän kaikkia muuttujia ei ole tarpeeksi huomioitu. Maailman mittakaavassa vauhtia kannattaisi ehkä vähän himmata.
Joka tapauksessa en suostu syyllistymään vanhasta autostani. Jos auto suinkin ehjänä pysyy, ensi vuonna hörppään nisukahvit sen 20-vuotisen taipaleen kunniaksi vakiohuoltoasemalla.