Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus 25.3.2023 Kallaveden rannat vetävät isoja euroja

Puijo, Kuopion tori ja kalakukko ovat savolaisuuden syvintä ydintä. Sitä ovat myös kimmeltävä vesistö, jossa laivat huutelevat kesäisin. Maastot ja järvien jäät tajoavat talvisin vertailun kestävät puitteet ulkoilulle.

Kallaveden rannoilla savolaiset ja muualtakin tulleet ovat viettäneet kautta aikojen vapaa-aikaansa. Ikävä kyllä kehitys on joiltakin osin pysähtynyt. Esimerkistä käy Ritoniemi, jonka hiekkarannoilla ei ole ollut vuosikausiin toimintaa. Alueen nykyisten omistajien mukaan kehittäminen odottaa kaavamuutosta.

Hietasalon saarelle on käynyt paremmin. Se toimii mainiona päiväretkikohteena.

Sitä meidän savolaisten on syytä arvostaa.

Merkittävät investoijat ovat havahtuneet Kallaveden rantojen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Ensimmäisenä ehätti liikkeelle Bella Veneet Oy:n yrittäjänä elämäntyönsä tehnyt Raimo Sonninen yhtiökumppaneineen rakentamalla Bellanrantaan Saanaksi nimetyn matkailukeskuksen kolme vuotta sitten.

Saana saa kylkeensä jo kuluvan vuoden aikana 19 rantasviittiä. Noin viiden miljoonan investoinnin taustalla on Sonnisen ja Tatu Naamangan Bella Resort Oy. Yhtiön tavoitteena on rakentaa aivan uuden ilmeen ja käyttötarkoituksen saaneelle entiselle teollisuusalueelle myös hotelli.

Kuopion sataman aallonmurtajalle rakentuu parhaillaan järvimatkailukeskus, joka on nimetty Luodoksi. Isompi Visio Oy:n taustalta on tekijöitä sellaisista matkailukohteista kuin Järvisydän Rantasalmelta ja Koskisydän Tervosta.

Järvisydäntä perheineen luotsaava Markus Heiskanen samoin kuin kuopiolainen sijoittaja Petri Tukiainen omistavat yhtiöidensä kautta Luotoa. Heidän yhteisomistuksessaan on Koskisydän, entinen Lohimaa. Luodon osakkaita ovat lisäksi kuljetusliikkeensä taannoin myynyt kuopiolainen Jukka Pekkarinen, joka on Tukiaisen kanssa Luodon suurin osakas, ja Isompi Visio Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville Iivonen pienemmällä omistusosuudellaan.

Bellanrantaan ja aallonmurtajalle tehtävät investoinnit nostavat Tahkon ohella Kuopion matkailutarjonnan uudelle tasolle. Se ei olisi ollut mahdollista ilman paikallisten sijoittajien vahvaa panostusta. Hienoa, että he suuntaavat pääomiaan kotiseutunsa kehittämiseen.

Tuloksena on kansainvälisessä vertailussa kestävät matkailukohteet. Sitä meidän savolaisten on syytä arvostaa, ja niiden palveluja osaltamme myös käyttää, kun ne kotikulmilla ovat.

Huomionarvoista on, miten miten määrätietoisesti kohteita on toteutettu. Siitä on hyvä jatkaa maan vetovoimaisimpien kaupunkien joukkoon nousseen Kuopion kehittämistä.

Juttua muokattu 25.3. klo 11.10: Kirjoituksessa oli virheellisesti mainittu, että Pekkarinen olisi Luodossa pienempiä osakkaita kuin Tukiainen ja Heiskanen yhtiöidensä kautta. Luodon suurimmat osakkaat ovat Tukiainen ja Pekkarinen yhtiöidensä kautta. Heiskasen ja Iivosen yhtiöiden omistusosuudet ovat Luodossa pienempiä.