Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien kesälehti on ilmestynyt!

Pääkirjoitus 27.5.2023 Presidenttispekulaatiot ovat ajanvietettä

Vaikka eduskuntavaalien jälkeen ei ole saatu synnytettyä vielä uutta hallitustakaan, kannunvalanta seuraavien vaalien asetelmista on käynyt jo tovin. Suositulle tasavallan presidentille Sauli Niinistölle valitaan seuraaja ensi vuoden alussa, ja spekulaatiot tiivistyvät, vaikka ainoastaan Liike Nytin Harry Harkimo on ilmoittautunut kisaan.

Tiedotusvälineiden mielipidemittausten suosikkeina ovat pysyneet samat henkilöt. Niinistölle kaksi kertaa vaalissa tappion kokenut ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk.) ovat kärkiehdokkaista ilmeisimmät. Viime aikoina mediassa säästeliäämmin esiintynyt Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on kursailustaan huolimatta antanut ymmärtää, että pesti kiinnostaa, kun uskottava taho lähtisi vaaliin taustavoimaksi.

Puhtaasti ehdokkaiden puoluetaustoja tarkastellen tilanteen tekee mielenkiintoiseksi, että suurilla puolueilla perussuomalaisia lukuunottamatta tilanne on epäselvä. Kokoomuksen Aleksander Stubb ja sosiaalidemokraattien Jutta Urpilainen tulivat aikoinaan syrjäytetyiksi puoluejohtajan paikalta. Molemmat ovat nyt puolueidensa kärkinimiä presidenttikisan tässä vaiheessa.

Ehdokasasettelun on kirkastuttava.

Kysymys kuuluu, kiinnostaako ehdokkuus tällä kertaa kuusi vuotta sitten siitä kieltäytynyttä EU-komissaari Urpilaista, jolle puoluejohtajavaaliin ennakkosuosikkina lähtevä Antti Lindtman antoi jo tukensa. Siltä näyttää, että Urpilaista kiinnostaa, mutta jos ei, kääntyvätkö demarit kunniasta jo kertaalleen kieltäytyneen Sanna Marinin puoleen?

Haluaako Aleksander Stubb presidentinlinnan sijasta EU-komissioon? Kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E.J. Penttilä on ilmoittanut, että hän on valmis harkitsemaan ehdokkuutta, jos Stubb ei ole käytettävissä.

Perussuomalaisten ehdokas tulee olemaan Jussi Halla-aho.

Ennen kuin presidenttikisa pääsee vauhtiin, ehdokasasettelun on kirkastuttava. Enemmän kuin todennäköistä on, että ratkaisua haetaan toiselta kierrokselta.

Erittäin suuri yllätys olisi, jos jokin ehdokkaista keräisi yli puolet äänistä jo ensimmäisellä kierroksella eli toistaisi saman tempun kuin äänivyöryn saanut Sauli Niinistö vuonna 2018, jolloin hän sai jo ensimmäisellä kierroksella suhteellisesti saman verran ääniä kuin kuusi vuotta aiemmin toisella kierroksella.

Kun presidentinvaali on painokkaasti henkilösidonnainen, seitsemän kuukautta ennen vaalipäivää tehdyt gallupit ovat korkeintaan viitteellisiä. Lähemmäksi todellisuutta päästään syksyllä, kun ehdokasasettelu pääsee vauhtiin.