Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Trump tympii jo amerikkalaisten enemmistöä

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suosion pohjan putoamista on odotettu ja etenkin Euroopassa toivottu tämän ensimmäisestä kaudesta lähtien. Tiistaisissa kongressin välivaaleissa amerikkalaisten selvä enemmistö osoitti viimein, että Trump-show on jatkunut senkin mielestä liian pitkään ja kyllästymiseen asti.

Vallassa olevan puolueen tappio presidenttikauden keskelle sijoittuvissa vaaleissa vastaa odotuksia USA:n politiikan kiertokulusta. Demokraatit voittivat kuitenkin modernin historian murskaavimpiin lukeutuvalla tuloksella vallaten sekä senaatin että edustajainhuoneen enemmistön selvästi. Valtakunnallisesti ero kasvoi New York Timesin keskiviikkoisen ennusteen mukaan suurimmaksi 50 vuoteen.

Vaalitulosta selittää sekä kansalaisten pettymys Trumpin politiikkaan että demokraattipuolueen uuden sukupolven nousu uskottavaksi muutosvoimaksi.

Linja ei vaihdu yhdessä yössä.

Välivaaleissa esimerkiksi Georgian kaltaisesta vaa'ankieliosavaltiosta tuli demokraattien värin mukaan syvänsininen. Republikaanien punaväri väistyi myös ennen takuuvarmoilla ydinalueilla keskilännessä. Käänteentekevintä historiaa koettiin Kansasissa, missä Adam Hamilton nousi ensimmäiseksi demokraattisenaattoriksi lähes sataan vuoteen. Niin ikään konservatiivisudestaan tunnetun Texasin uusi senaattori James Talarico on tehtävässä ensimmäinen demokraatti sitten vuoden 1988.

Hamiltonia ja Talaricoa yhdistää avoin kristillisyys, joka tekee heistä varteenotettavia kansakuntaa yhdistäviä vaihtoehtoja tulevaan presidenttikisaankin. Paikoin valtaan nousi myös korostetusti vasenta laitaa edustavia ehdokkaita.

Demokraattien vahvuudet täyttivät Trumpin politiikan synnyttämiä tyhjiöitä. Tavalliset amerikkalaiset näyttivät heränneen todellisuuteen, jossa Trump oli pettänyt keskeiset lupauksensa. Ratkaisevin virhe oli päätös hyökkäyksestä Iraniin. Hormuzinsalmen suluista seurasi öljyn hinnan nousu, joka kiihdytti elinkustannusten inflaatiota. Halpa polttoaine kuuluu amerikkalaisen elämäntavan ytimeen, joten kohonneet pumppuhinnat käänsivät monia uskollisia republikaaneja puoluetta vastaan.

Presidenttinä Trump on käyttänyt paljon valtaa asetuksilla kongressin ohi. Haavoittuneena ja kostoa hautovana Trump voi olla entistä vaarallisempi myös ulkopoliittisesti. Vaalitulos johtaa kuitenkin kovaan sisäiseen jälkipyykkiin republikaanipuolueessa, joka on aiemmin päätynyt tiukasti Trumpin ja maga-liikkeen otteeseen.

USA:n politiikan suuri linja ei vaihdu päinvastaiseksi yhdessä yössä. Vaalitulos merkitsee kuitenkin suotuisaa käännettä maan demokratian säilymiselle, Euroopalle ja kansainväliselle yhteistyölle.