Tasavallan presidentti Alexander Stubbin tänään isänpäivänä antamien kunniamerkkien perusteluissa on tänä vuonna noussut esiin isien aktiivinen osallistuminen ympäröivien yhteisöjen toimintaan. Biologisen vanhemmuuden rinnalla monilla palkituista isistä on myös niin sanottuja bonuslapsia. Vastuunkanto ja toisista välittäminen ovat voineet jatkua sijaisvanhempana tai tukiperheen vanhempana.
Perinne isien valtiollisesta palkitsemisesta äitienpäivän ansioituneiden äitien tapaan alkoi vuosi sitten. Jo tuolloin monen huomioidun kohdalla korostui jaettu kasvatusvastuu.
Ainoana itäsuomalaisena isänpäivän kunniamerkki ojennetaan Säätytalossa rautalampilaiselle Vesa Pulkkiselle, jota hänen tyttärensä luonnehtii kallioksi, johon muut ovat saaneet turvata.
Mutkaton läsnäolo riittää.
Vakaat kalliot ovat entistä arvokkaampia maailmassa, jossa avun tarvetta ja tarvitsijoita on paljon. Pulkkisen omien sanojen perusteella hänen salaisuutensa on kuitenkin siinä, että kodissa on eletty ihan tavallista arkea. Hän kasvoi yhteisölliseen elämään lapsuudenkodissaan maalla Vesannolla. Malli on toistunut omassa perhearjessa, jossa lapset kavereineen ovat saaneet mennä ja tulla. "Kaikkien isäksi" nimetty Pulkkinen on ylläpitänyt laajan porukan ruokahuoltoa, kuljettanut harrastuksiin ja kuunnellut nuorten tuntoja.
Yhteisöllinen vanhemmuus sopii palkintokriteeriksi erinomaisesti myös siksi, että tämä aika kaipaa yhä enemmän myönteisiä isän ja vanhemman malleja.
Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen tutkimusprofessori Anna Rotkirch pohti lokakuussa Financial Times -lehden artikkelissa, että yleismaailmallisen syntyvyyden lasku voi osaltaan selittyä sosiaalisten verkostojen vaikutuksella.
Jos vanhemmuus näyttäytyy kulttuurissa kielteisenä, lapsettomuuden valinta helpottuu entisestään, kun ihmiset ympärillä tekevät saman ratkaisun. Näin ilmiö voi alkaa ruokkia itseään. Evoluutiossa kehittynyt herkkyys sosiaalisille viesteille tarjoaa Rotkirchin mukaan kuitenkin myös mahdollisuuden kääntää kehityksen suuntaa, jos lasten hankkimisesta tehdään jälleen houkuttelevaa.
Vesa Pulkkisen tarina muistuttaa, että hienojen puitteiden sijaan varsin mutkaton läsnäolo riittää hyvään isyyteen, joka lopulta antaa valtavasti enemmän kuin ottaa.
Jos lapsettomuuden ihannoinnin sijaan nuorten aikuisten kaveripiireissä alkaa levitä vanhemmuuden syvä merkityksellisyys, myös vertaisten tukiverkosto syntyy kuin itsestään. Yhteisöllisyyden ei tarvitse kuulua vain poikkeuksellisille isille ja äideille, vaan se sopii yhdessä luotavaksi kallioksi kaikenlaisille perheille.