Koulunpäättäjäisilta levisi käsiin Kuopiossa – puistoista löytyi sammuneita ja nyrkkien heiluttelijoita

Poliisille riitti yön aikana kiihtyneeseen tahtiin hälytystehtäviä. Lauantaina vielä iltakahdeksalta väkeä oli paljon Kuopion Valkeisenlammella, mutta rauhallisesti. Aamuyöllä poliisia tarvittiin jo väliin tappelunnujakoihin. Aake Roininen

Asta Tenhunen

Poliisin mukaan sunnuntaina aamuyöllä Kuopion puistoissa eli etenkin Väinölänniemellä ja Valkeisenlammella oli runsaasti häiriöitä.

Valkeisenlammella koulunpäättäjäisilta lauantaina alkoi rauhallisesti, mutta väki vaihtui osin yöllä ja aamuyöllä paikalla oli tappelunnujakoita ja erilaisia rähinöitä.

Väinölänniemelle kokoontui etenkin alaikäisiä nuoria, joista osa oli vahvassa humalassa jo lauantaina illalla. Yöllä Väinölänniemellä sattui myös puukotus, jota poliisi tutkii.

– Muut hälytystehtävät eivät olleet niin vakavia kuin se puukotus, mutta tappelunujakoita oli paljon ja sammuneita runsaasti molemmissa puistoissa, komisario Sami Joutjärvi Itä-Suomen poliisista kertoo.

Pohjois-Savossa poliisilla oli illan ja yön aikana 134 hälytystehtävää, mikä on suurin hälytystehtävämäärä yhdelle yölle tänä vuonna.

Aiempiin kesiin verrattuna määrä ei ole kuitenkaan poikkeuksellinen, vaan vilkkaampaa on ollut aiemminkin esimerkiksi Rockcock-viikonloppuina ja vappuina.

Rauhallisten koronaviruspoikkeusolojen jälkeen viikonlopun tilanne oli kuitenkin pettymys viranomaisille. Monen illanviettäjän käyttäytyminen oli huonoa, turvavälejä ei pidetty ja osa syyllistyi myös rikoksiin.

– Liikkeellä oli yllättävän paljon päihtyneitä nuoria aikuisia ja alaikäisiä, Joutjärvi sanoo.

Esimerkisi Väinölänniemellä nähtiin nuorilla illan aikana mukana nyrkkirautoja. Osa nuorista myös ehti juoda alkoholijuomiaan ennen kuin poliisit tulivat paikalle. Nuorilla näkyi pullojen ja tölkkien perusteella olleen etenkin lonkeroa ja kirkasta viinaa.

Lisäksi nuorilla oli kannabista, jonka käyttö on yleistynyt, kun sen riskejä on vähätelty.

– Alkoholirikkomuksia tuli ilmi aiempia koulunpäättäjäisiä vähemmän, mutta yön aikana poliisi kirjasi rikosilmoituksia myös huumausaineiden käyttörikoksista, Joutjärvi sanoo.

Poliisin yövuorolaiset määräsivät lopulta Väinölänniemen uimarannan tyhjennettäväksi keskellä yötä, koska nuoret tappelivat ja osa oli tolkuttomassa humalassa.

Suurin osa paikalla vielä olleista nuorista poistui paikalta kaveriensa avulla.

Väinölänniemen uimarannalla oli useita satoja nuoria lauantai-iltana. Lisäksi laiturilla ja alueen muilla rannoilla oli satoja nuoria ja nuoria aikuisia. Aake Roininen

Poliisi ihmettelee, ettei vanhempia saatu juurikaan paikalle hakemaan nuoriaan kotiin.

– Vanhempien tavoittaminen on kyllä murheenkryyni. Jos alaikäinen nuori lähtee yöksi jonnekin, vähimmäisvaatimus vanhemmille olisi pitää puhelinta päällä ja vastata siihen, Joutjärvi sanoo.

Asiassa olisi opittavaa tulevien kesäviikonloppujen varalle.

– Jos vanhempia ei tavoiteta, sosiaalityöntekijä tai poliisi ei saa saman tien kerrottua, mitä on tapahtunut. Silloin vanhemmat voivat saada asiasta tiedon esimerkiksi vasta kahden viikon päästä, kun tulee lastensuojeluilmoituksesta tieto kotiin.

Poliisi olisi toivonut ajokuntoisten vanhempien hakevan lapsiaan aktiivisemmin pois kaupungilta. Nyt poliisit kuljettivat joitakin nuoria kotiin, mutta suurin osa jatkoi matkaansa kaveriensa mukana.

Nuoria aikuisia päätyi myös yöksi putkaan.

Yöllä poliisi sai kiinni myös useita rattijuopumuksesta epäiltyjä kuljettajia. Niitä jäi kiinni eri puolilla Pohjois- ja Etelä-Savoa ja kuljettajat olivat aikuisia.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut