Kuopiorock julkisti kesän 2021 ensimmäiset nimet

Floor Jansen ja muu Nightwish-yhtye esiintyy vuonna 2021 Kuopiorockissa. Mirja Hussain

Iikka Taavitsainen

Kuopiorock julkaisi perjantaina jo ensimmäiset kesän 2021 esiintyjät. Heinäkuun lopulla Väinölänniemellä nähdään kotimainen Nightwish sekä alankomaalainen Within Temptation.

Kummankin bändin piti esiintyä Kuopiossa jo tänä kesänä, mutta festivaali jouduttiin perumaan koronavirusepidemian vuoksi.

Vuoden 2020 Kuopiorock lippu käy tapahtumassa ensi vuonna sellaisenaan eikä vaadi asiakkaalta mitään toimia. Jo ostetuista vuoden 2020 lipuista voi myös lunastaa lippurahat takaisin sekä Tiketin että Lippu.fi:n palveluista.

Kuopiorock avasi jo kolmen päivän peruslippujen myynnin vuodelle 2021.

– Välivuoden 2020 myötä entistä kovempi hinku festarikentälle painaa jo nyt punteissa. Kesää 2021 suunnitellaan ennätysvauhdilla ja lisää julkaisuja on luvassa syksyllä, Kuopiorockin festivaalipäällikkö Allu Koskinen lupaa tiedotteessa.

Kuopiorock järjestetään ensi vuonna 29.7.–31.7. Within Temptation esiintyy torstaina ja Nightwish lauantaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut