Vappupuheissa vilisi ristiriitaisia näkemyksiä hallituksen isoista uudistuksista – Keskustan Kurvinen: Hallitusohjelma voimassa, kunnes toisin sovitaan

Li Andersson kiisti vappupäivänä, että hallitus olisi aikeissa lähteä leikkausten tielle koronakriisin vuoksi Emmi Korhonen

STT

Puoluejohtajien vappupuheista jäi ristiriitainen vaikutelma siitä, miten hallituksen kaavailemille isoille uudistuksille tai koko hallitusohjelmalle on käymässä.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) kiisti vappupäivänä, että hallitus olisi aikeissa lähteä leikkausten tielle koronakriisin vuoksi. Hän piti kiinni hallitusohjelman periaatteista eli sosiaalisesta, ekologisesta ja taloudellisesta kestävyydestä. Konkreettisesti hän puolusti oppivelvollisuusiän nostamisesta 18 ikävuoteen.

– Nuoriin ja oppimiseen panostaminen on päinvastoin aina palvellut tätä maata ja sen asukkaita, sen tasa-arvoa, hyvinvointia ja kasvua, puoluettaan johtava Andersson sanoi.

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) kuitenkin sanoi, että paikoin tarpeellisiakin uudistuksia pitää siirtää odottamaan taloudellisesti parempia aikoja, jos uudistukset lisäävät pysyviä menoja ja velvoitteita.

Kulmuni ei eritellyt, mitä uudistuksia lykkäys voisi koskea.

– Lähivuosina ei ole luvassa yltäkylläisten pitoja, vaan uusiin rajallisiin resursseihin sopeutumista, Kulmuni sanoi torstaina pitämässään vappupuheessaan.Keskustan riviedustaja vaati oppivelvollisuusuudistuksen unohtamistaAinakin yksi merkittävä uudistus eteni eilen, kun lakiesitys oppivelvollisuusiän nostosta lähti lausuntokierrokselle. Uudistuksen lykkäämistä tai hylkäämistä ovat vaatineet useat järjestöt ja monet oppositiopoliitikot.

STT ei tavoittanut hallituspuolueiden johtoa kommentoimaan hallitusohjelmassa tavoiteltavien uudistusten kohtaloa. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvisen mukaan on kuitenkin selvää, että hallitusohjelmaa pitää koronakriisin vuoksi arvioida uudelleen.

– Elo-syyskuussa täytyy käydä koko hallitusohjelma läpi. Emme ota puolueena tässä vaiheessa kantaa, mitä pitää muuttaa, Kurvinen sanoi STT:lle.

Keskustan kansanedustaja Mikko Savola vaati omassa vappupuheessaan hallitusohjelmaan kuuluvan oppivelvollisuusiän nostamisen unohtamista. Lisäksi Savola hautaisi tunnin juna -hankkeet.

Kurvinen sanoo STT:lle, että Savolan ulostulo ei edusta puolueen linjaa. Keskusta ei ryhmäjohtajan mukaan ota tässä vaiheessa puolueena kantaa oppivelvollisuushankkeen tai muiden yksittäisten uudistusten kohtaloon. Hallitusohjelma harkitaan hänen mukaansa kokonaisuutena, eikä sitä tehdä julkisuuden kautta.

– Keskusta ja koko hallitus elää hallitusohjelman mukaan, kunnes toisin sovitaan, Kurvinen kertoo STT:lle.

Erikseen kysyttäessä Kurvinen kuitenkin puolustaa kauan veivattua sote-uudistusta. Keskeinen syy tälle on Kurvisen mukaan se, että uudistuksen tavoitteena on säästää valtion menoja.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on linjannut, että hallitus päättää hallitusohjelman tavoitteista syksyn budjettiriihen yhteydessä. Hallitusta on vaadittu unohtamaan monet kaavailemansa uudistukset tai koko hallitusohjelma koronaepidemian aiheuttaman talouskriisin vuoksi.Andersson ehdotti elvytyssatastaAndersson ehdotti myös uutena elvytyskeinona kaikille suomalaisille jaettavaa "elvytysseteliä". Seteli voisi olla esimerkiksi sadan euron suuruinen, ja sitä voisi hyödyntää kulttuuri- ja palvelualoilla, kuten ravintoloissa, keikkapaikoilla, parturi-kampaamoissa ja kivijalkaliikkeissä, Andersson luonnosteli.

– Tämä olisi kaikki suomalaiset huomioiva tapa vauhdittaa palvelualojen elpymistä siinä vaiheessa, kun rajoitustoimia voidaan laajemmin purkaa.

Itse yrityksille jaettavia tukia kehitetään Anderssonin mukaan vastaamaan paremmin koronakriisistä kärsivien yritysten tarpeita. Tämän osana tuet on rajattava pois suuria osinkoja maksavilta tai veroparatiiseja hyödyntäviltä yrityksiltä. Samaa vaati vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo.

– Näin ovat linjanneet myös muut pohjoismaiset hyvinvointivaltiot kuten Tanska, Andersson sanoi.Moni puoluejohtaja yhdistäisi korona- ja ilmastotoimetVihreiden puheenjohtaja Ohisalo nosti elvytystoimien yhteydessä esille ilmastonmuutoksen. Hänen mukaansa koronakriisin vuoksi käynnistettävät elvytystoimet voivat auttaa myös ilmastokriisin torjunnassa.

Ohisalo kertoi esimerkkinä, että energiaremontit auttavat ihmisiä pienentämään lämmityskuluja ja osallistumaan ilmastotalkoisiin niin kerrostaloissa, rivitaloissa kuin omakotitaloissa. Vastaavasti rataverkon kehittäminen vähentää päästöjä ja helpottaa ihmisten liikkumista koko Suomessa, Ohisalo jatkoi.

– Me olemme jo koronakriisin yhteydessä osoittaneet, että pystymme yhteiskuntana päättäväisiin toimiin. Samaan on pystyttävä myös ilmastonmuutoksen torjunnassa, Ohisalo sanoi.Samoilla linjoilla oli SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne, joka myös puolusti vuosi sitten laadittua hallitusohjelmaa etukäteisestä varautumisesta elvyttämiseen.

– Olen tyytyväisenä seurannut, miten pääministeri Sanna Marinin hallitus on koronakriisin aikanakin jatkanut selkeällä tavalla sitä linjaa, josta toukokuussa 2019 yhteisesti sovittiin, Rinne sanoi.

Marin korvasi Rinteen pääministerinä joulukuussa, jolloin Rinne jatkoi toistaiseksi SDP:n puheenjohtajana. SDP:n on tarkoitus valita uusi puheenjohtaja ensi kesän puoluekokouksessaan.

Valinta kohdistunee käytännössä hallitusta jo johtavaan Mariniin. Rinne ei aio pyrkiä jatkokaudelle, eikä muita halukkaita tehtävään ole ilmoittautunut.Oppositio kaipasi järjestelmällisiä uudistuksiaOppositiosta myös kokoomusjohtaja Petteri Orpo pohti elvytystoimien yhdistämistä ilmastonmuutoksen ratkaisemiseen. Hän ehdotti torstaina pidetyssä puheessaan esimerkiksi panostuksia nopeisiin raideyhteyksiin, älykkääseen sähköverkkoon tai yksityisen sektorin vähäpäästöisten ratkaisujen kiihdyttämiseen.

Orpo peräänkuulutti myös laajasti rakenteellisia uudistuksia. Hän ehdotti muutoksia verotukseen, työmarkkinoille ja sosiaaliturvaan. Orpon mukaan Suomi tarvitsee joustavammat työmarkkinat.

– Kun valuuttakurssimme ei jousta, niin työmarkkinoiden pitää joustaa, Orpo sanoi.

Rakenteellisia muutoksia suomalaiseen yhteiskuntaan vaati myös perussuomalaisten Jussi Halla-aho, joka roimi vappupuheessaan globalisaatiota. Halla-aho kritisoi niin tuotannon siirtämistä pois Suomesta kuin ulkomaalaisen työvoiman käyttöä esimerkiksi suomalaisessa maataloudessa.

– Suomen ja koko Euroopan pitää tukea omaa teollisuuttaan ja maatalouttaan tullipolitiikalla, joka tekee halpatuonnista kannattamatonta.

Halla-aho kritisoi esimerkiksi suojatarviketuotannon siirtämistä kannattavuuden vuoksi muihin maihin.Perussuomalaisten puheenjohtaja kritisoi myös maahanmuuttoa eri muodoissaan.

Koronakriisin hoitamisessa hän kuvaili päättäjien asemaa epäkiitolliseksi, kun näiden pitää löytää tasapaino taloudellisten seurausten minimoinnin ja sosiaalisen vahingon välttämisen välillä.

– Hallitus on tehnyt kevään aikana lukuisia virheitä, joista sitä on perustellusti kritisoitukin. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että hallitus toimii tässä tilanteessa yhtä sokkona kuin muutkin.Hoitajien arvostuksesta yhtä mieltäMonissa vappupuheissa puoluejohtajien mielessä olivat terveydenhuollon työntekijät. Rinne nimitti lääkäreitä, hoitohenkilöstöä ja terveydenhoidon tukitöitä tekeviä "2020-luvun sankareiksi".

– Ilman teitä ja uupumatonta taisteluanne tätä pirullista vihollista vastaan emme voisi vähitellen valmistautua avaamaan Suomea uudelleen, Rinne sanoi.

Sisäministeri Ohisalo muistutti puolestaan, että ministeriön suosituksesta tänä vappuna liputettiin kaikkien koronan vastaisessa työssä toimivien kunniaksi.

Oppositiosta Sari Essayah (kd.) puolestaan kertoi tukevansa "merkittävää korotusta" hoitoalan palkkaukseen. Hän tunnusti, että poliitikot eivät päätä palkoista, mutta hänen mukaansa ilman korotusta hoitoalan houkuttelevuudesta on vaikea huolehtia vastaisuudessa.

– Jo ennen koronapandemiaa terveydenhuoltoa on uhannut pula ammattitaitoisista osaajista. Sairaanhoitajaliiton mukaan yli kolmannes sairaanhoitajista on harkinnut alanvaihtoa ja arviolta puolet nykyisistä sairaanhoitajista eläköityy vuoteen 2030 mennessä, Essayah sanoi.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) puolestaan toivoi uusia ratkaisuja, joilla ikäihmiset voivat turvallisesti tavata läheisiään. Henrikssonin mukaan erityisesti saattohoitoon pitäisi löytää keinoja tapaamisiin. Esimerkkeinä hän mainitsee rajatut lievityshoidon osastot ja turvalliset tilat.

– Sydämeni särkyy, kun ajattelen niitä vanhuksia, jotka eivät voi tavata lapsiaan ja lapsenlapsiaan palvelukodissa, hän sanoi.

Poliitikot pitivät vappupuheensa virtuaalisesti. Puheet lähetettiin koronaepidemian vuoksi vain verkon välityksellä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut