Munkin paistaminen yltyi tulipaloksi – vapun vietto alkoi jo, mutta asukkaiden ensitoimet auttoivat pahimpaan hätään

Kuopion paloaseman väki sai alkuyöstä hälytyksen sammuttamaan vappumunkkien paistamisesta syttynyttä tulipaloa. Asta Tenhunen

Asta Tenhunen

Rasvakattila syttyi tuleen kerrostaloasunnossa Kuopion keskustassa keskiviikkoiltana.

Nuorten aikuisten porukka teki vappumunkkeja Vuorikadulla asunnossa, kun rasvat syttyivät yllättäen tuleen. Kolmella paikalla olleella henkilöllä ei ollut sammutuspeitettä käsillä, mutta he tukahduttivat paloa kahdella matolla.

Ainakin toinen matoista ehti vähän syttyä tuleen, mutta ne tukahduttivat kuitenkin liekkejä niin hyvin, ettei palo päässyt leviämään muualle asuntoon.

Palomiehet sammuttivat palon loppuun ja tuulettivat asunnon savusta.

Palomestari Petteri Lintunen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo, että asukkaat selvisivät tilanteesta nyt lievillä savuvahingoilla ja lieden ympäristön pesemisellä.

Vappumunkkien paistamisesta syttynyt rasvapalo oli vuoden ensimmäinen Kuopion seudulla ja palomiehet toivoisivat, että se olisi myös viimeinen.

– Rasvakattilan kanssa on syytä huolellinen ja varata sammutusvälineet lähelle. Paras olisi sammutuspeite, Lintunen sanoo.

Munkkikattilaa voi koettaa sammuttaa myös kattilan kannella, mutta vettä palavaan rasvaan ei tule käyttää missään tapauksessa, koska se roiskii palavan aineksen pitkin keittiötä.

Kuopion palopaikalle hälytettiin ensitietojen perusteella useita paloautoja ja ambulansseja.

Palomiehet saivat ensin jonkin söhellyksen takia hälytyksen väärään osoitteeseen Vuorikadulle muutaman korttelin päähän. Oikea palopaikka löytyi kuitenkin osoitteen tarkentelun jälkeen pienellä viiveellä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut