Kainuun prikaatissa koronavirustartunta, Kuopion huoltopataljoonan varusmiehiä karanteenissa – Karjalan lennostossa kaikki testit negatiivisia

Arkistokuva Kainuun prikaatista. Tomi Glad

Petri Karvinen

Kainuun prikaatissa Kajaanissa on todettu koronavirustartunta. Tartunta havaittiin maanantaiaamuna varusmiehellä, joka oli palannut palvelukseen Vaasasta lähteneellä lomakuljetuksella.

Sairastunut varusmies on eristyksissä prikaatin varuskuntasairaalassa. Kaikki hänen kanssaan lähikontaktissa olleet on asetettu karanteeniin kahdeksi viikoksi.

Karanteenissa on tiedottaja Satu Hujasen mukaan 27 bussissa matkustanutta ja 17 varuskunnassa altistunutta varusmiestä Kainuun jääkäripataljoonasta ja Kuopion huoltopataljoonasta.

– Karanteeniin asetetut on valittu varsin löyhin perustein, jottei tauti leviäisi, Hujanen kertoo.

– Erillisiä karanteenitiloja ei ole, vaan karanteeni tapahtuu merkityissä tuvissa, joista ei poistuta kuin tiettyihin sosiaalitiloihin. Ruoka tuodaan tuvan ovelle, Hujanen jatkaa.

Nyt todettu koronavirustapaus on Kainuun prikaatin ensimmäinen. Muista varuskunnista yksittäisiä koronatapauksia on todettu Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä, Ilmasotakoulussa Tikkakoskella, Rannikkoprikaatissa Upinniemellä, Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa ja Porin prikaatissa.

Karjalan lennosto Siilinjärven Rissalassa on toistaiseksi välttynyt koronatapauksilta.

– Aina, kun varusmiehellä on epäilty ylähengitystieinfektiota, on tehty koronatesti. Tähän saakka kaikki ovat olleet negatiivisia, everstiluutnantti ja esikuntapäällikkö Timo Antikainen kertoo.

Kaikki Suomen varuskunnat ovat nostaneet koronauhan vuoksi hygieniatasoaan. Henkilöstöä on myös osastoitu ja siirretty mahdollisuuksien mukaan etätöihin.

Kenties suurin yksittäinen tartunnoilta suojaava tekijä on kuitenkin uusi koulutusrytmi, joka vähentää asevelvollisten liikkumista kodin ja varuskunnan välillä. Varusmiehet ovat korona-aikaan yhtäjaksoisesti kaksi viikkoa lomalla ja neljä viikkoa palveluksessa.

– Jos varuskunnan sisälle tulisi tartunta, hoito tapahtuisi ensisijaisesti omalla terveysasemallamme. Tehohoidon tarpeessa potilas vietäisiin Kuopioon sairaalaan, Antikainen avaa.

Sekä Karjalan lennostossa että Kainuun prikaatissa varusmiehiä kehotetaan pysymään lomalla, jos heillä on pieniäkään flunssan oireita. Ohjeistuksen myötä kotiin on kevään mittaan jäänyt väliaikaisesti muutamia asevelvollisia.

– Usein kyse on varmaankin ollut tavallisesta flunssasta, mutta täysin varma ei tietenkään voi ilman testiä olla, Satu Hujanen sanoo.

– Terveydenhuollon ammattilaiset jututtavat kaikki lomilta palaavat varusmiehet. Jos minkäänlaisia oireita on, heidät poimitaan heti jatkotutkimuksiin.

Varusmiehissä on vain vähän perussairaita riskiryhmään kuuluvia. Nuorilla, hyväkuntoisilla varusmiehillä koronan oireiden voikin olettaa olevan usein varsin lieviä.

– Päällikkölääkärimme mukaan eräs selkeä vihje tartunnasta tuntuisi olevan maku- ja hajuaistin yllättävä puuttuminen, Hujanen kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut