Nainen loukkaantui vakavasti roskien poltossa – palo levisi yllättäen pihaan

Asta Tenhunen

Nainen loukkaantui vakavasti talon pihapiirissä sattuneessa maastopalossa, joka oli saanut alkunsa mahdollisesti roskien poltosta Rautalammilla torstaina iltapäivällä.

Toistaiseksi tiedossa ei ole, syttyivätkö naisen vaatteet vahingossa tuleen tai yrittikö hän sammuttaa pihalla syttynyttä paloa niin, että hän loukkaantui siinä yhteydessä. Poliisi selvittää tarkemmin tapahtumien kulkua.

Nainen oli itsekseen paikalla, kun omakotitalon takapihalla ollut palo lähti leviämään. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle kello 14:n jälkeen.

Pelastuslaitos sammutti palon, joka oli ehtinyt levitä noin puolen hehtaarin alalle takapihaa ja viereistä peltoa. Pelastuslaitos sai estettyä palon leviämiseen asuin- ja piharakennuksiin.

Loukkaantunut nainen vietiin ambulanssilla hoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

Paloa sammuttamassa oli pelastuslaitoksen väkeä Rautalammilta, Suonenjoelta ja Leppävirralta.

Ylivuotinen kuiva heinä on herkkää palamaan ja palo leviää varsinkin tuulessa juoksuvauhtia nopeammin.

Ihmisen loukkaantumiset maastopalojen yhteydessä on harvinaisia, mutta niitä on kuitenkin sattunut. Viimeksi aiemmin tällä viikolla Viitasaarella Keski-Suomessa maastopalopaikalta löytyi iäkäs mies. Hän oli ollut ilmeisesti polttamassa roskia ja kun palo oli karannut, hän oli saanut sairauskohtauksen tai muuten menehtynyt äkilliseen palotilanteeseen.

Aiemmilta vuosilta on tiedossa yksittäisiä vastaavia tapauksia myös muualta Suomesta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut