Hornet-ohjaajat osallistuvat kansainväliseen koulutukseen – saattotehtäviä luvassa Itämeren yllä

Asta Tenhunen

Kaksi Karjalan lennoston Hornet-hävittäjää ohjaajineen osallistuu kansainväliseen koulutustapahtumaan ensi viikolla.

Hornetit osallistuvat Naton jäsen- ja kumppanimaiden koulutustapahtumaan maanantaista keskiviikkoon. Koronavirustilanteen vuoksi Karjalan lennoston ohjaajat eivät laskeudu tapahtumassa ulkomaan lentoasemille, vaan tukeutuvat vain kotitukikohtaansa Siilinjärven Rissalassa.

Tapahtumaan kuuluu lentokierroksia kansainvälisessä ilmatilassa Itämeren yllä sekä Suomen, Viron, Latvian ja Liettuan ilmatiloissa.

Ramstein Alloy -koulutustapahtumassa eri maiden ilmavoimat harjoittelevat yhteistoimintaa ilmavalvonnassa ja tunnistuslennoilla erilaisissa skenaarioissa, jotka olisivat mahdollisia Itämeren alueella. Tapahtumassa harjoitellaan muun muassa radiohäiriöstä kärsivän koneen saattamista ja saattovastuun luovuttamisesta toiselle lento-osastolle.

Ilmavoimat ovat osallistunut vastaavaan koulutustapahtumaan Itämeren alueella vuodesta 2008 lähtien.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut