Liikenteen kesänopeusrajoitukset tulevat voimaan vielä ennen pääsiäistä

Janne Niiranen

Itä-Suomessa siirrytään tällä viikolla liikenteen kesänopeuksiin.

Pohjois-Savon ely-keskus aloittaa liikennemerkkien vaihtamisen keskiviikkona 8. huhtikuuta. Tämän hetkisen arvion mukaan merkit saadaan vaihdettua torstaihin 9. huhtikuuta mennessä.

Itä-Suomeen on ennustettu keskiviikosta alkaen lämmintä kevät säätä. Jos ennuste muuttuu, talvirajoitusten poistaminen voi siirtyä.

Ylä-Savoon jää kahdelle tieosuudelle 80 kilometrin nopeusrajoitus huonokuntoisen päällysteen takia. Alennettu nopeusrajoitus jää voimaan valtatie 5:lle Oravikosken ja Pohjois-Pohjanmaan rajan välille 17,3 kilometrin matkalle sekä kantatie 88:lle Vieremän ja Salahmin välille 7,8 kilometrin matkalle. Molempien teiden päällyste uusitaan tulevan kesän aikana, minkä jälkeen rajoitukset palautetaan normaaleiksi.

Etelä- ja Länsi-Suomessa talvirajoitukset on poistettu jo pääosin. Pohjoisessa kesänopeuksiin siirrytään mahdollisesti pääsiäisen jälkeen.

Ely-keskus muistuttaa, että autoilijoiden on otettava aina keli huomioon ja sovitettava ajonopeus olosuhteiden mukaan. Esimerkiksi yöpakkasten jäädyttämät sulamisvedet tai lumi- ja räntäsateet voivat heikentää ajo-olosuhteita.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut