Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viihdetaiteilija Jari Sillanpään seksuaalirikossyytteistä tänään ratkaisu – syytteissä on kyse intiimistä kanssakäymisestä hierojan kanssa ja lainvastaisen kuvamateriaalin hallussapidosta

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään ratkaisun viihdetaiteilija Jari Sillanpään seksuaalirikossyytteistä. Syyttäjä vaatii Sillanpäälle 8–9 kuukauden ehdollista vankeutta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Sillanpää kiistää syyllisyytensä.

Sillanpään asianajajan Riitta Leppiniemen mukaan kyse on muun muassa siitä, että Sillanpää oli kutsunut kotiinsa hierojan antamaan hierontaa, joka johti intiimiin kanssakäymiseen. Syyttäjä katsoo, että joko nyt jo kuollut hieroja tai Sillanpää olisi pyytänyt 13-vuotiasta lasta kuvaamaan tapahtumia. Puolustuksen mukaan tapahtumissa oli kyse vahingosta, eikä Sillanpää olisi pyytänyt lasta kuvaamaan saati huomannut nuorta intiimin kanssakäymisen aikana.

Toinen syyte koskee kuvamateriaalia

Sillanpäätä syytetään käräjillä myös siitä, että hän olisi ottanut kuvia matkapuhelimellaan omalta tietokoneruudultaan.

–  Ne ovat kuvia, jotka ovat lainvastaisia. Siinä oli muistaakseni kahdeksan kuvaa ja yksi video, Leppiniemi kertoi.

Syyttäjän mukaan kuva-aineisto oli lapsen hyväksikäyttömateriaalia.

Kun Sillanpään puhelin takavarikoitiin, materiaalia ei ollut enää jäljellä, vaan se oli poistettu. Poistettua materiaalia pystyttiin kuitenkin palauttamaan poliisitutkinnassa. Leppiniemen mukaan Sillanpää ei ole ottanut kännykällään mitään kuvia tai videota vaan se on ollut joku muu.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuonna 2017. Syytteitä käsiteltiin käräjillä suljetuin ovin.