Hätäkeskuspäivystäjien ja palomiesten opintojen viivästyminen vaikuttaisi koko alaan – Pelastusopisto muuttaa opintojaan

Rehtori Mervi Parviainen päätti, että Pelastusopiston opetus keskeytetään kokonaan kahdeksi päiväksi, jotta opistolla voidaan valmistella ja päättää jatkotoimista. Paula Pohjamo

Asta Tenhunen

Pelastusopisto muuttaa opintojaan koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.

– Koulutustoiminta keskeytetään kokonaan kahdeksi päiväksi niin, ettei opiskelijat saavu opiston tontille maanantaina eivätkä tiistaina, vaan selvitämme jatkojärjestelyjä ja ilmoitamme tiistaina, miten opinnot järjestetään jatkossa, rehtori Mervi Parviainen Pelastusopistolta kertoo.

Kuopiossa sijaitseva Pelastusopisto on sisäministeriön alainen valtakunnallinen oppilaitos, joka kouluttaa Suomen palomiehet ja hätäkeskuspäivystäjät.

Jos tänä keväänä valmistumassa olleiden hätäkeskuspäivystäjien ja pelastajien valmistuminen viivästyisi, se vaikuttaisi laajasti koko Suomeen pelastuslaitoksiin ja hätäkeskuksiin, sillä opiskelijat oli jo pääosin varattu töihin ensi kesästä alkaen.

– Ilmoitamme tiistaina etäopetuksesta. Pyrimme ennen kaikkea siihen, että valmistuvien kurssien opetus ei viivästyisi ja mahdollisuuksien mukaan pystyisimme jatkamaan opetusta esimerkiksi etäluentoina, Parviainen sanoo.

Pelastajilla olisi ollut vielä pakollisia opetusjaksoja harjoitusalueella ja hätäkeskuspäivystäjillä hätäkeskustietojärjestelmän simulaattorissa. Voi olla, ettei niitä pystytä mitenkään korvaamaan etäopetuksena.

– Selvittelyssä on, järjestetäänkö jotain opetuksesta esimerkiksi pienemmissä ryhmissä harjoitusalueella.

Lisäksi Pelastusopisto on päättänyt siirtää uusien hätäkeskuspäivystäjäkurssien pääsykokeita, jotka oli alunperin tarkoitus pitää ensi viikolla.

– Hätäkeskuspäivystäjäkurssien pääsykokeet siirtyvät kesäkuulle.

Pelastusopistolla käytiin jo viime viikkoina läpi hygieniaohjeet käsien pesusta ja oikeasta yskimistavasta, henkilöstön ulkomaan matkat on peruttu ja kotimaan matkatkin vähennetty välttämättömiin.

Pelastusopistolle ei päästetä toistaiseksi myöskään vierailijoita.

– Myös täydennyskoulutukset siirretään myöhemmäksi. Menemme terveys edellä, vaikka täydennyskoulutusten järjestämisen siirtäminen on iso taloudellinen menetys meille.

– Nyt kuitenkin tilannetta seurataan ja asioihin puututaan. Tilanne elää päivä kerrallaan. Tärkein oli nyt laittaa tilanne poikki, ettemme ainakaan me ole virusta levittävä tartuntakeskus, kun opiskelijamme kuitenkin tulevat tänne eri puolilta Suomea.

Pelastusopistolla on noin 400 tutkinto-opiskelijaa ja noin 120 henkilöä henkilökunnassa.

Jos opiston henkilökuntaa sairastuu niin paljon, että se vähentää etäopetusta tai pienryhmäopetusta, tilanne voi muuttua vielä uudemmankin kerran.

– Tapaus on jo nyt opettanut varautumisen merkityksen. Silti vastaan tulee eri vaihtoehtojen punnintaa niin, että on mietittävä tapahtumapolkuja pitkälle eteenpäin. Vaikutusketjut ovat todella pitkiä, joten helppoja ratkaisuja ei ole.

Aiheeseen liittyvää

  1. Paloasemat suljettiin vierailta – Palomiehet ja ensihoitajat suojautuvat virukselta usein eri keinoin
    14.3.2020 21:56
  2. Vankilat peruneet tapaamisia ja poistumislupia koronan leviämisen rajoittamiseksi
    14.3.2020 17:26

Kommentoi

Mainos: Pihlajalinna Kuopio

Kirkkaampi hymy suuhygienistin vastaanotolla

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut