Kokoomus ja perussuomalaiset peräävät hallitukselta kovempia toimia koronaviruksen leviämistä vastaan

Oppositiopuolueet kokoomus ja perussuomalaiset ottaisivat hallitusta nopeammin Suomessakin näyttävät keinot käyttöön koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

–  Helpot keinot olisi pitänyt jo ottaa käyttöön. Ponnekkaasti pitäisi ilmaista, että suuria yleisötilaisuuksia ei pidä järjestää tässä tilanteessa. Jälkikäteen saatamme olla tilanteessa, että olisi ollut järkevämpää toimia ajoissa, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo uskoo, että suomalaiset viranomaiset ovat maailman huippuja, mutta hänkin epäilee, reagoidaanko Suomessa riittävän nopeasti eskaloituvaan tilanteeseen.

–  Toivon, että viranomaisilla on kaikki tieto, mitä maailmalta saadaan, että osataan toimia ajoissa. Jos se vaatii kovempia toimia, hallituksen ja viranomaisten pitää olla rohkeampia. Tällä hetkellä syntyy se kuva, että muualla maailmassa otetaan nopeammin isoja keinoja käyttöön. Hallituksella on viime kädessä vastuu, mutta asia on yhteinen eikä sillä pidä politikoida, Orpo sanoo.

Kummankin puolueen puheenjohtaja kuitenkin myöntää, ettei heillä ole kompetenssia arvostella viranomaisten toimia. Orpo kritisoi edelleen myös hallituksen viestintää asiassa. Hänen mukaansa ihmisillä on vieläkin erittäin paljon epätietoisuutta esimerkiksi siitä, miten arjessa pitäisi toimia, voiko lapsen esimerkiksi viedä päiväkotiin, jos hänellä on nuhaa.

Orpo ja Halla-aho kohtasivat Politiikan toimittajien yhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä.

Perussuomalaiset haluaa sisärajatarkastukset takaisin, kokoomus ei

Perussuomalaiset on tänään julkistanut välikysymyksen Suomen linjasta Kreikan siirtolaiskriisin ehkäisemiseksi. Puolue haluaa tarkennusta muun muassa siihen, miten Suomi tukee Kreikkaa. Kokoomus ei osallistu välikysymykseen, vaan laatii sen sijaan oman epäluottamuslauseen hallituksen ulko- ja EU-politiikan linjan epäselvyydestä Kreikan rajatilanteessa ja sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) toiminnasta.

Orpon mukaan kokoomus ei perussuomalaisten tapaan halua palauttaa sisärajatarkastuksia. Hänen mukaansa kokoomukselle on kaikki kaikessa vapaa liikkuvuus EU:n sisällä, mutta Suomen lainsäädännössä pitäisi olla mahdollisuus myös olla ottamatta turvapaikkahakemuksia vastaan kriisitilanteessa.

–  EU:n on pystyttävä rajoittamaan rajaliikennettä ulkorajoilla. Jos ulkorajat ovat hallinnassa, ei tarvitse sisäistä liikettä rajoittaa, Orpo sanoi.

Halla-ahon mielestä EU ei pysty ratkaisemaan pakolaisongelmaa organisoimalla sitä uudelleen. EU:n pitää hänen mielestään lähteä siitä, että tulijavirtaa saadaan pienennettyä esimerkiksi ottamalla sisärajatarkastukset käyttöön. Halla-aho uskoo, että kun ihmiset ymmärtävät etteivät pääse eteenpäin Kreikasta, he lakkaavat yrittämästä.

Siitä perussuomalaiset on kokoomuksen kanssa samaa mieltä, että lainsäädäntö ei ole ajan tasalla.

Mainos: Savonia-ammattikorkeakoulu

Mainos: Savonia-ammattikorkeakoulu

Pohjoissavolaisia pienyrittäjiä koulutetaan verkkokaupan ja somen saloihin

Etusivulla nyt

Mainos: Savon Media

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut