Britannia, Ranska ja Saksa katsovat, että Iran on rikkonut ydinohjelmasopimusta – vakuuttavat olevansa itse yhä sitoutuneita ydinsopimukseen

STT

Britannia, Ranska ja Saksa aikovat käynnistää Iranin ydinsopimukseen kirjatun riidanratkontamekanismin, koska niiden mukaan Iran on rikkonut sopimusta.

Maiden ulkoministerien mukaan Iran on luopunut monista sovituista sitoumuksista ja uhmaa useita tärkeitä rajoituksia ydinohjelmassaan.

–  Iranin toimet huomioonottaen meille ei ole jäänyt muuta vaihtoehtoa. (Iranin pääkaupunki) Teheran ei noudata sitoumuksiaan, sanotaan ulkoministerien tiedotteessa.

Vuonna 2015 solmitun sopimuksen mukaan osapuolet voivat viedä sopimusrikkomuksen yhteisen komission ratkottavaksi, ja ellei tilannetta saada sovittua, se voidaan viedä erillisen neuvottelukunnan ja lopulta YK:n turvallisuusneuvoston eteen.

Kaikki kolme maata kuitenkin toistivat olevansa yhä sitoutuneita vuonna 2015 solmittuun JCPoA-sopimukseen ja halukkaita työskentelemään kaikkien osapuolten kanssa sen eteen, että sopimus pystyttäisiin säilyttämään. Yhdysvallat erosi sopimuksesta vuonna 2018 presidentti Donald Trumpin johdolla.

–  Viime aikojen tapahtumien valossa on entistä tärkeämpää, ettemme lisää ydinaseiden leviämiskriisiä koko aluetta nyt uhkaavaan tilanteen kiristymiseen. Toivomme, että Iran suostuu jatkamaan kaikkien JCPoA-sitoumustensa noudattamista, sanotaan Britannian, Ranskan ja Saksan ulkoministerien tiedotteessa.

Maat ilmoittivat myös, että ne kieltäytyvät osallistumasta presidentti Trumpin Iraniin kohdistamaan painostuspolitiikkaan.

Ydinohjelmasopimuksen tavoitteena oli rajoittaa Iranin mahdollisuutta kehittää ydinase ja vastavuoroisesti keventää Iranin taloutta kurittavia talouspakotteita. Talouspakotteiden keventäminen ei kuitenkaan käytännössä onnistunut, kun Yhdysvallat erkaantui sopimuksesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.