Kadonneen varusmiehen puhelin sulkeutui yöllä – poliisi suunnittelee isoja etsintöjä kadonneen naisen ja miehen löytämiseksi

Kaksi kateissa olevaa nuorta oli nähty viimeksi Savonkadun ja Pohjolankadun kulmassa, mutta tiedossa ei ole varmuudella, mihin he siitä lähtivät. Kuvan autot eivät liity tapaukseen. Annamaija Herola

Asta Tenhunen

Uudenvuodenyönä Iisalmessa kadonneita kahta 20-vuotiasta nuorta aikuista ei ole toistaiseksi löydetty.

Poliisi järjestää perjantain aikana Iisalmessa etsintöjä maasto- ja kaupunkialueella, kunhan poliisi vielä kartoittaa, mille alueille etsintöjä kannattaa suunnata.

Poliisi pyytää edelleen myös uudenvuoden yön juhlijoita kertomaan poliisille havaintonsa, jos he tapasivat kaksikon esimerkiksi aamuyöllä jossain ravintolassa tai näkivät Iisalmen keskustassa.

Kadoksissa olevalla iisalmelaisella Markus Heikkilällä on varusmiespalvelus kesken Kainuun prikaatissa. Hän aloitti varusmiespalveluksensa Kajaanissa viime kesänä ja hän oli tällä viikolla sieltä lomalla.

Heikkilä on urheilullinen, 160–170 senttiä pitkä ja hänellä on tummat, erittäin lyhyet hiukset. Katoamisyönä Heikkilällä oli yllään harmaalta näyttävät farkut, sininen takki ja siniset kengät.

Poliisi pyytää havaintoja kateissa olevista Salla-Mari Tuorilaisesta ja Markus Heikkilästä. Arkisto

Heikkilän mukana liikkui iisalmelainen Salla-Mari Tuorilainen. Hän on 170 senttiä pitkä ja pitkähiuksinen. Tuorilaisella on tummat, olkapäiden yli ulottuvat hiukset, jotka olivat katoamisyönä auki.

Hänellä oli yllään mustat farkut ja hihaton, lyhyt hopeinen kimalletoppi. Poliisilla ei ole tietoa, millainen takki Tuorilaisella oli.

Kaksikko oli juhlimassa uuttavuotta Iisalmen keskustassa. Kun kumpaankaan heistä ei saatu yhteyttä seuraavaan iltaan mennessä, heidän läheisensä tekivät katoamisilmoituksen keskiviikkona 1. tammikuuta illalla ja poliisi aloitti tapauksen tutkinnan kadonneiden etsintänä heti.

Kaupungilla ja ravintoloissa on valvontakameroita, joista varmistui, että puolelta öin kaksikko oli ollut Savonkadulla ravintola Cavessa. He olivat olleet kahdestaan liikkeellä ja poistuneet ravintolasta puolen yön aikoihin.

Sen jälkeen kaksikosta ei ole varmoja havaintoja, vaan poliisi kaipaa tietoja, onko heidät nähty jossain toisessa yökerhossa, nakkikioskilla tai kadulla kävelemässä. Kaksikolla ei ole ollut yöllä autoa käytössä.

Molempien kännykät ovat olleet kiinni uudenvuoden yöstä. Poliisin mukaan kännykät olivat jo sulkeutuneet, kun kadonneiden läheisten yrittivät soittaa niihin heti uudenvuodenpäivänä.

Heikkilän olisi tullut lähipäivinä palata varusmiespalvelukseen ja Tuorilainen oli aktiivinen hoitamaan sovitusti muun muassa hevosia. Kummallakaan ei ole aiemmin ollut tapana olla kateissa.

Heikkilän asunto sijaitsee Iisalmen keskustassa melko lähellä Savonkadun ravintolaa. Se on tarkistettu eikä katoamisesta löytynyt sieltä ensihätään lisätietoja.

Poliisi tutkii tapausta kadonneiden etsintänä, mutta rikoksen mahdollisuuttakaan ei ole voitu sulkea pois. Useita tutkintalinjoja pidetään auki ja asian selvittely jatkuu.

Kaikki mahdolliset havainnot Heikkilästä ja Tuorilaisesta pyydetään ilmoittamaan Itä- Suomen poliisilaitoksen vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut