MTV Uutiset kertoo, ettei Rinne jatkaisi ministerinä – IS:n mukaan Rinteestä puuhataan varapuhemiestä

Hallitustunnustelijana toimiva SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on ollut hiljainen tulevaisuuden suunnitelmistaan. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT

Eronneen pääministerin Antti Rinteen (sd.) urasuunnitelmista liikkuu monenlaisia huhuja. MTV Uutisten demarilähteen mukaan hallitustunnustelijana toimiva Rinne ei haikaile ministerinsalkkua lainkaan.

MTV Uutisten lähde sanoo, että Rinne aikoo jatkaa puheenjohtajana ensi kesän puoluekokoukseen asti. Lähde arvioi, että puoluekokouksessa puheenjohtajaksi valitaan pääministeriksi pian nouseva henkilö. Kandidaatteja pääministerin pestiin on nyt kaksi: liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Ilta-Sanomat puolestaan kertoo, että Rinteestä aiotaan tehdä eduskunnan varapuhemies. IS:n tietojen mukaan Rinne nousisi paikalle puoluetoverinsa Tuula Haataisen tilalle, ja Haatainen ottaisi hoitaakseen jonkin ministerinsalkun.

Rinne ei ollut lauantai-iltana kahdeksaan mennessä vastannut STT:n kommenttipyyntöihin.

Aiheeseen liittyvää

  1. Kaatuneen hallituksen kaikki puolueet halukkaita jatkoon samalla hallitusohjelmalla – vanhan opposition puolueet eivät hyväksy ohjelmaa
    7.12.2019 15:15

Kommentoi

Mainos: K-Citymarket Päiväranta ja K-Citymarket Kolmisoppi

Anna ajallesi arvoa - kaikki ostokset yhdellä kertaa Kuopion K-Citymarketeista. Kaupungin laajimmat valikoimat valitaan huolella ja ammattitaidolla

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut